lauantai 31. joulukuuta 2016

Jää hyvästi, 2016!

Terveisiä vuodesta 2016, sen viimeisestä aamusta, klo. 10.08:sta. Erään maalaiskylässä sijaitsevan pallopöytäliinaisen keittiönpöydän äärestä.

Kulunut vuosi tuntuu olevan täynnä erilaisia tapahtumia ja tunnelmia ja samaan aikaan elämä on ollut hidasta ja hetkeen pysähtyvää.
Olen kiitollinen ja iloinen siitä. Tämä vuosi on ollut hyvä vaikka en edelleenkään allekirjoita lausumaa "en päivääkään vaihtaisi pois".
En tiedä millaista elämää kyseisen viisauden luoja on viettänyt mutta itse vaihtaisin joitakin, tästäkin vuodesta.

Armon vuonna 2016

Olen juurtunut yhä syvemmälle maalaiskylään, tähän taloon




Minusta on tullut koululaisen äiti.Upean, fiksun, hauskan koululaisen.
Minusta on tullut myös maailman ihanimman 3-vuotiaan äiti. Kaikista prinsessoista prinsessaisimman. Ja kovaäänisimmän.

En ole onnistunut välttämään Frozen-ansaa.




Olen luullut yhteisen tien pian 25-vuotiaan, rakaan hevoseni kanssa tulleen kuljetuksi, ja kokenut suurta helpotusta ja onnea luulon osoittauduttua vääräksi.
Siitäkin huolimatta että olen yöpynyt tallituvan muhkuraisella sohvalla heräten kahden tunnin välein hevosen silmätippoja tiputtelemaan ja tyhjennettyä jo ennestäänkin pohjaa vilauttelevan lompakkoni elikon eläinlääkärikuluihin.



Olen ryhtynyt kirjoittamaan blogia.
Olen saanut valokuvaamisesta uuden harrastuksen.
Olen innostunut molemmista valtavasti.

Olen saanut nähdä peuroja, hirviä, kettuja, mäyriä.
Sellaisia metsiä, maita ja mantuja,kauniita ja kummallisia asioita joita en tiennyt olevankaan





Olen nähnyt ihmisen syntyvän ja melkein kuolevan.
Olen itkenyt ja nauranut, rakastanut, riidellyt, loukannut ja tullut loukatuksi.
Tehnyt hyviä tekoja, auttanut muita, tullut autetuksi.
Ollut itsekäs, kiroillut, syönyt liikaa makeaa ja tuhlannut liikaa rahaa tilpehööriin.
(mutta sitä en kadu. Tilpehööri naisen järjissään pitää).

Olen iloinnut perheestäni ja kironnut perhe-elämän kiemuroita

Olen pelännyt Lastenklinikan käytävillä, laskenut loputtomia minuutteja, ajatellut lastani leikkauspöydällä.



Koko kulunut vuosi on ollut  myös osa pitkää, vuosien mittaista prosessia. Olemme pohtineet tulevaa, tehneet suuria päätöksiä.

Vuoden viimeisenä päivänä tiedämme suunnan, ja vuosi 2017 aloittaa uuden vaiheen elämässämme.
Olemme tavanneet jo muutaman kerran hienon,pienen ihmisen josta tulee perheemme viides jäsen ryhtyessämme pitkäaikaiseksi sijaisperheeksi.


Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.

Uljasta uutta vuotta ihmiset, ja kiitos kun olette olleet mukana!
Jatketaan yhteistä kyytiä ensi vuonna!




perjantai 23. joulukuuta 2016

Erittäin Hyvää Joulua!

Nyt se saa tulla.
Kaikki tarpeelliset vouhotukset ja rituaalit on onnistuneesti suoritettu!



- Itku varpusen jouluaamua kuunnellen - check!

- ilmoille päästetty marttyyrivuodatus siitä kuinka täällä saa kaiken yksin tehdä ja riemuisan joulun valmistaa- check!

-  sekoilu glögikakun leivontapuhteissa - check !

- kiroilu  glögikakun leivontapuhteissa- check!


- Raivohullun oravan jahtaaminen pois kuistin verhojen raatelutoimista- check!

- Löyhkäävien, rasvaisten, järjettömän hintaisten juustojen ostaminen Musta Pekka K-marketista (markettien aatelia) Helsingistä- check!

- Lasten asettelu viehättävästi kuusen lähettyville valokuvausta varten niin että he pysyvät paikallaan yli puolitoista sekuntia kaivamatta nenäänsä, taistelematta tai vetämättä silmiään kieroon- check (ainakin melkein) !


- Tonttujen asettelu jouluisiin postioihin tunnelmaa tuomaan- check!

-Donald Trumpin näköisen joulupukin (tuo suu: you´re fired!) asemointi jouluruusun viereen- check!




- Maailmalta mukaan tarttuneiden tyyppien virittely joukukuuseen.Meksikon luurankotyttö ja  Buckinghamin vartiosotilas paaraatipaikoille- check!





- Hyasinttien lämmitystoimet pönttöuunin edessä oikea-aikaisen kukinnan aikaansaamiseksi, suklaarasian ennenaikainen avaaminen salaa jälkipolvelta, säätilan kiroaminen ja syyttäminen mahdollisesta vajavaisesta joulumielestä- check, check, check!

Muija toivottaa itse kullekin säädylle sopivan hyvää, omanlaista joulua, juuri sellaisena kuin se itse kunkin säädyn kotiin tänä vuonna saapuu!




perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukierroksia (vie sie, mie vikisen)

Vie sie, elämä, niin mie vikisen!
Näin sovittiin ja sehän vei, ja minä vikisin ja välillä nauroin, itkin, karjuin ja hymisin. Joulun alla se vei yhä kierroksiaan kihdyttäen.

Vei jouluruuhkiin, päivystyksiin, juhlasaleihin, apteekkeihin, pimeisiin metsiin, tuoksuviin kahviloihin, virastoihin, yhteistyökokouksiin, kirpputoreille ja syntymäpäiväjuhliin, postin jonoon, mielisairaalaan ja Stockmannille.

Myönnän etten ehkä ole ollut pelkästään passiivinen matkaaja jota elämä kuskannut niin kiihkein ottein ettei blogin ääreenkään ole ehtinyt. Haluaisin väittää etten antaudu jouluhössötyksen ja sitä seuraavan stressin valtaan lainkaan, vaan hiljennyn sanoman äärelle ja irtisanoudun turhanpäiväisestä hapatuksesta.

Se olisi törkeä valhe henkilöltä joka suivaantuu huomatessaan ettei jo hankittujen joululautasliinojen sävy kohtaa hyasintin kukinnon kanssa ja aikoo siksi hankkiutua uudestaan lautasliinaostoksille.

Edelläkuvatuista syistä johtuen pysyttelen tänään kevyesti kauniissa koristeissa, joulun jalanjäljillä, kuvilla kertomisessa.  palaamme syvemmille syövereille tuonnempana.
Ainakin paluun mielisairaalaan haluaisin jakaa kanssanne myöhemmin.

Mutta nyt tonttu-ukot- ja akat hyppikää, nyt on nimittäin riemu raikkahin aika.






Hyasinttihulluus on tänä vuonna iskenyt väkevällä woimalla kaiken muun hulluuden ohella. Pieneissä, narskuvan tuoreissa sinteissä on tenhoa.
Olen oppinut etteivät ne tosiaan tarvitse vettä!
Poistin vaa´alla olevien hyasinttien mulat kokonaan ja kiedoin paperia sipuleiden ympärille.Ovat kestäneet ainakin toistaiseksi loistavasti.




Pikkuserkkuni Savon suunnalta on tonttutehtailija vailla vertaa. Nämä huovutetut ( huovutettujahan nämä? epäröi käsityödummy) , parrakkaat karismaatikot syntyivät hänen taitavissa hyppysissään tilaustyönä. Tyypit ovat myös notkeita ja niitä saa helposti taivuteltua erilaisiin asentoihin.




Kransseja totta mooses myös olla pitää! Tuoksuvaa eucalyptusta ja perinteistä havua. Pitkän ( noin 4 minuuttia) harkinnan jälkeen satsasin tänä vuonna myös aika isoon sydänkranssiin ( Villa Nokkosesta, mahdollisesti sinikatajaa..?). Se on näyttävä sellaisenaankin mutta lisäsin vielä valkoiset käpykoristeet mukaan.





Vuosia sitten erään steinerpäiväkodin myyjäisistä hankkimani enkelit pääsivät killumaan kotikalliolta löytyneeseen karahkaan valosarjan kanssa.
Ystävällisesti jättäkää huomiotta roiskeet ikkunalasissa jotta strömsöläisyyttä lähentelevä julmys-tunnelma tuhoutuisi.





On elävää valoa ja keinovaloa, sähköllä ja patterilla. Turvallisuussyitä koko kynttiläkavalkadi sytytetään yleensä siinä vaiheessa kun nuori polvi on  vetäytynyt makuutiloihinsa.




Piparitalkoita on pidetty tänä vuonna jo kahteen kertaan. Ensimmäinen sessio jossa kumpikin lapsista oli mukana söi naista.
Kuopus ehti lappaa kitaansa valtavan määrän taikinaa sillä aikaa kun allekirjoittanut syöksähteli ottamaan uunista vain hiukan palaneita pipareita. Muotit eivät myöskään olleet nuorimmaisesta toivotunlaisia vaan hän muotoili taikinastaan muunmuassa ruumiinosia joita kohtaan 3-vuotiaat tuntevat suurta mielenkiintoa. Kyseiset leivonnaiset eivät päätyneet tuotantoon asti.
Toinen leivontakerta oli erittäin salainen, kahdestaan esikoisen kanssa järjestetty ja odotettu.
Poika halusi leipoa koko taikinan yksin (valmiin sellaisen , tottakai!) ja allekirjoittanut hääri paistovastaavana.
Meillä oli mukavaa.



Mikä parasta maa ulkona on tällä hetkellä valkoinen enkä voi muuta kuin huikkailla ulos että "pidä toi, pidä toi"!
Luminen, vaikka sentin verran luminen, joulu se vasta olisi jotakin!

Nauttikaa viikonlopusta, neljännestä adventista, ja lähestyvän joulun jollotuksesta, ihmiset!
Jos aiotte viettää sitä jouluostosten parissa muistakaa pakata käsiveskaan urheilujuoma ja virittäkää hikinauha otsallenne.





perjantai 2. joulukuuta 2016

Varrella viikon

Kiirettä on pukannut maalaiskylän slow lifessa. Enimmäkseen hyvää kiirettä. Viikko on ollut täyteläinen ja vivahteikas Hilpeähkö, huurremainen, tummalla häivähdyksellä kypsytelty.

Blogijorinoinnillekaan en ole ehtinyt suoda sen ansaitsemaa aikaa. Nyt ehdin hiukan, rakkaiden vieraiden lähdettyä ja kuopuksen nukkuessa yläkerrassa päiväuntaan.
Talo on hiljaa, sininen  hetki tekee jo tuloaan ja kuura kaunistaa kaiken. On kynttilät kuistilla ja sisällä, villasukat ja glögimuki. Puolen tunnin täydellinen maailma. Hyvä hetki kelata viikkoa taaksepäin.


Maanantaina pakoiluni ja työnvieroksuntani kodin siivouksen suhteen oli tullut tiensä päähän. Yövieraita oli odotettavissa torstaina enkä voinut pakottaa heitä nukkumaan kurpitsan kokoisten pölypallojen keskelle. Päätin samantien hoitaa homman siivoustaiteen sääntöjen mukaan ilman oikoteitä ( kuten runsaasti käyttämääni villasukkametodia)
Vein matot pikkupakkaseen ulkoilemaan. Hain surumielisenä saunan nurkassa jo pikään seisoneen mopin mukaan karkeloihin ja voisin vaikka vannoa että se pörhisti itseään piristyneenä kun kävi ilmi että on koittanut aika ryhtyä taas tositoimiin.
Pionin tuoksuinen etikka pesuaineena ( pari korkillista moppausveteen) antoi allekirjoittaneelle tarvittavaa lisämotivaatioita. Tuoksu etikkasiivouksen jäljiltä pyörryttävän hyvä.

Tuntien uurastuksen jälkeen moppivesi oli mustaa ( kuin aikakin, sanoisi Hector) ja ihastelin ja nuuhkin hetken työni tulosta, tietoisena siisteysonnen lyhytkestoisuudesta tässä torpassa.






Tiistaiaamuna viedessäni tyttöä päiväkotiin havaitsin valossa jotain hyvin poikkeuksellista. Tuo poikkeama osoittautui lähemmin tarkasteltuna upeimmaksi haloilmiöksi jonka olen koskaan nähnyt (en tiennyt mikä halon oikeastaan saa aikaiseksi-nyt tiedän, kurkkaa tästä jos sinuakin kiinnostaa).
Ilma ja rannan kaislat hehkuivat kullanvärisinä, pienenpienet pakkaslumihiutaleet leijuivat kimmeltäen ja itse  halo näyttäytyi täydellisen muotoisena sateenkaaren väreissä.
Kaikeksi onneksi minulla oli aikaa jäädä kuvaamaan ihmettä. Välillä oli pakko vain seistä suu auki ja näpit kohmeessa näkyä tuijottaen.
Kiitos tästä, tiistai!







Illalla teimme kuopuksen kanssa ostosretken Vantaalle Jumboon.
Matkalla tyttö esitti allekirjoittaneelle uuvuttavan, kiihkeän ja katkeamattoman virran elämän kiehtovia kysymyksiä kuten kenen vatsasta mummi on tullut ja mikä oli edesmenneen Ior Bockin kuolinsyy.Ensimmäiseen osasin vastata, jälkimäisen kohdalla kiemurtelin. Vaikka ihminen uskoisikin rehellisyyteen ei kolmivuotialle välttämättä kannata kertoa Intian psykootikon suorittamasta murhatyöstä.
Perillä Ior oli taas unohdettu ja saimme ostokset hoidettua. Ihastelimme joulumökkiä ja joimme liian kalliit ja sopivan ihanat mansikkamehut.



Keskiviikko oli Suuri Päivä. Päivä jota jännitin ja odotin, jonka odotin tuovan selkeyttä vaikean, tärkeän, elämäni suurimman päätöksen ratkaisemiseen.

Osallistuin palaveriin joka tavallaan antoi sen mitä toivoinkin. Asia on vielä kesken ja prosessi jatkuu mutta päätös tuntuu jo olevan lähempänä, selkeämpänä.
Yhä useammin huomaan kuinka oma mieli työstää ratkaisut vaikeisiinkin asioihin kun sille vain antaa riitävästi tilaa ja aikaa. Kun uskaltaa olla epävarmuuden tilassa riittävän kauan, tekemättä mitään konkreettista, syvällistä  ÄLÄ HÖTKYILE, HELEVATA VIEKÖÖN- mantraa itselleen hokien.

Salaperäisyyden verho auennee täälläkin kunhan asia on valmis, ratkaisusta riippumatta. Vielä siitä ei pysty enempää kirjoittamaan.
Sen vain sanon jotta ajat ovat jännittävät!


Keskiviikko oli myös joulukuun ensimmäinen, ja kotitonttu oli tapansa mukaan viritellyt kalenterin paikalleen yön pimeinä tunteina.Tiedän tehtävän olevan hänelle mieluinen.
Tänä vuonna ihmisiä välttelevä punanuttu oli päätynyt ratkaisuun jossa hyödynnettiin vanhoja hikilankkuja. Kumpaankin sukseen oli ilmaantunut pussukka lasten nimillä varustettuna.
Ensimmäisenä aamuna molemmista löytyi suuri suklaakolikko. Nimettömänä pysyvä lähde tiesi kertoa tontun joutuneen suklaakolikkokaupoille kahdesti.
Ensimmäiset kolikot se oli ahneuksissaan ja makeanhimon iskiessä syönyt suihinsa.
Yön pimeinä tunteina, tottakai.





Torstaina saapuivat odotetut vieraat suloiselta savonmualta, kummipoika äiteineen. Kun kyseessä on hyvä ystävä ehtii vuorokaudessa käydä läpi kuulumiset, ajatukset, toiveet, pelot. Kiukut ja ketutukset, ilot ja kommellukset. Menneet, nykyiset ja tulevat.
Ehtii ulkoilla, shoppailla, illastaa, katsella lasten leikkiä.
Kävimme illalla syömässä  aina hyvää tarjoavassa Zum Beispielissä Porvoossa ja seuraamme liittyi vielä kolmaskin rouvashenkilö.
Hiljaiset hetket eivät  päässeet yllättämään ( ja jos joku muuten muistaa miksi se bisnesnainen Nousuvesi-sarjassa loppujen lopuksi teki itsemurhan koska ei ollutkaan murhaaja niin olisi kiva jos kertoisit!)  ja savolaismuija sai kauan kaipaamansa avokadopasta-annoksen.




Vieraat ovat lähteneet, päässet jo turvallisesti perillekin. Minä istun tässä kirjoittamassa ja ulkona on jo pimeää.
Iltapuhteiksi olisi tiedossa kirpputoritavaran hinnoitteluvalvojaiset. Pöytävuokraus alkaa nimittäin  huomisaamuna enkä ole vielä edistänyt asiaa millään tavalla.
Asia pääsi jotenkin luiskahtamaan mielestä kun asettelin maailmaa kohdalleen ystäväni kanssa.

Thats`s all folks, nauttikaa elämästänne soveliaissa rajoissa ja muistakaa että tonttu voi tulla ikkunan taa!