perjantai 21. lokakuuta 2016

Päivä syö naista, nainen ei syö hevosta

Tämä tarina perustuu vahvasti tositapahtumiin. Antakaa armeliaasti anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet ja oudot ajatuksenkulkemat. Elämä on ammentanut osansa kertojan kapasiteetista.

Päivä alkoi ihanasti. Liiankin ihanasti kenties. Syysaurinko loisti, maa oli kuuran koristama ja nainen tiesi tänään saavansa kauan kaivattua omaa aikaa.

Hän valokuvasi aamua ja katseli muuttolintuja. Nautti hitaasti.










Kotona hän havaitsi että suunniteltu pintasilaus yleisen järjestyksen saavuttamiseksi ei riittäisi. Sairaala- ja toipilaselämään keskittyminen oli saattanut torpan turmion tilaan.Yksi asia johti toiseen ja nainen huomasi hilluvansa imurin varressa ja poimivansa kuolleita ötököitä lelukorien pohjalta.
Hän tajusi ettei aika riittäisikään siihen kaikkeen suunniteltuun mukavampaan kuin hyönteisvainaiden saattaminen viimeiselle matkalle.



Naista alkoi jo tässä vaiheessa ns. ottaa kupolista, tämä jatkuva elämän sotkuisuus, siivoamisen turhauttava toistuvuus ja ylipäätään aikuisen ihmisen ainaiset taakat.
Suivaantuneena hän tarttui tiskirättiin tarpeetonta voimaa käyttäen. Samalla halki ilman lensi räkivän pienokaisen tilan tutkimiseen käytetty, pöydälle unohtunut kuumemittari. Pienet sirpaleet kimaltelivat juuri imuroidulla keittiön lattialla koreina kuin Kohinoor-timantit. Nainen haki jälleen imurin näyttämölle ja tarttui toimeen, riuhtaisten tuolin pois tieltä, jälleen tarpeettomalla voimalla, mitään virheistään oppimatta.

Hupsispupsishuppelijupsis! Pöydän pyyhinnän tieltä nerokkaasti avonaisena tuolille asetettu luumusosepurkki pomppasi kaksoisvoltilla ilmaan, roiskien mennessään ruskeaa sörsseliä tuoleille, lattialle, pöydälle ja laskeutuen näyttävästi naisen villasukille.

Siivottuaan sotkunsa turhautunut nainen pakeni kohti makuukammariaan. Siellä hänet vastaanotti pörinäkuoro. Ampiaisia ikkunassa, taintuneena lattialla, ampiaisia vaatehuoneessa jonne pieni retkikunta oli löytänyt tiensä jo aiemmin. Nainen oli virittänyt oveen näyttävän varoituskyltinkin.
Siivekkäät olivat  perustaneet pesänsä johonkin ulkolaudoituksen alle kesän aikana. Syksyn saapuessa ja kuningattaren annettua kesän palvelleillle alamaisilleen lähtökäskyn ulos kuolemaan ne pyrkivät kohtaloaan vastaan taistellen muuttamaan naisen luokse.
Kyllä maalla on mukavaa.

Myös nainen ryhtyi taisteluun, kuin myrkkypullolla ja lehtirullalla varustettu Xena. Taistelun voitto saavutettiin yhden pistoksen taktiikalla.




Ampiaisepisodin jälkeen naista koeteltiin muunnmuassa sisälle lentäneen talitiaisen ja kadonneen puhelimen taholta.Nuo tarinat ovat liian pitkäpiimäisiä ja ärsytystä aiheuttavia kerrottavaksi. Todettakoon kuitenkin että ne päättyivät onnellisesti.
Siinä vaiheessa kun oli aika lähteä tallille hoitamaan hevosta hän oli kypsää kauraa.
Kypsää nukkumaan, lukkiutumaan pimeään komeroon tai syömään kolme kiloa suklaata.
Toisaalta, mikään ei yleensä virkistänyt naista yhtä tehokkaasti kuin tuon kavioeläimen seura. Siispä nainen uskalsi laittaa toivonsa siihen että ilta korjaa antaa minkä päivä otti. Hän ei olisi voinut enää pahemmin erehtyä.

Tehtyään hevosensa kanssa pitkän kävelylenkin pitkin hämärtyviä peltoja, jutellen, katsellen kettuja, usvan nousua ja etelään matkaajien auroja punertuvalla taivaalla nainen oli iloinen ja rentoutunut ja niin oli hevonenkin.



Lähtiessään nainen ojensi kätensä ottaakseen riimun pois elukan päästä. Samaan aikaan tuo elukka heilautti päätään kohti naista, kysyäkseen josko taskun pohjalta löytyisi vielä naposteltavaa. Seurauksena  naisen sormi tökkäsi suoraan hevosen silmään, tai hevosen silmä naisen sormeen kuten nainen haluaa ajatella vähentääkseen syyllisyyttään. Kenties naisen keskisormi pönötti tavallistakin nakkimaisempana ja jäykkänä etukenossa aiemman ampiaisenpiston seurauksena. Jokatapauksessa eläinparka räpytteli vuotavaa silmäänsä, yritti hangata sitä jalkaansa vasten ja samalla saattaa loppuun lisäherkkujen ronkumistaan.
Seurattuaan tilannetta hetken naisen valtasi huoli, kiukku, täydellinen uupumus ja epäusko.Hän tajusi että paikalle tarvitaan eläinlääkäri. Päivystävä sellainen koska ilta oli jo pitkällä. Kallis sellainen, koska oli päivystysaika.
(Asiaan vihkitymättömille mainittakoon että hevosten lääkintä, hoito ja eläinlääkärikulut ovat yleensä omassa luokassaan.Toteuttamisen hankaluudessa, vaivaloisuudessa ja hintavuudessa.)

Päivystävä tohtori kysyi naiselta ensitöikseen, tilannekuvauksen kuultuaan "aiotteko syödä hänet? "
Nainen pidätteli hysteeristä naurua ja vastasi ettei todennäköisesti aio, toivon mukaan siihen ei tarvitsisi ainakaan ensiapuna mennä vaikka kieltämättä hänen vatsansa kurni ja elämä hevosenomistajan  kyllästytti hetkellisesti.
Vikkelän ajatuksenjuoksun omaava tohtori on jo ajatelmissaan valitsemassa sopivia silmätippoja. Osa niistä niistä nimittäin asettaa hevosen elinikäiseen teuraskieltoon. Perheenjäsentä ei popsita joten lääkitykseksi kävi paras mahdollinen vaihtoehto.

Silmästä löytyi haava,pitkä, ilmeisesti naisen kynnen tekemä, onneksi pinnallinen. Se, mikä uhkasi suistaa hevosnaisen lopullisesti raiteiltaan oli hoito-ohjeistus.Tohtori ilmoitti iloisesti että ensimmäisen vuorokauden ajan tippoja laitetaan KERRAN TUNNISSA.Toisena hoitovuorokautena jo helpottaa, joka toinen tunti rittää. Sen jälkeen siirrytään harvempaan tiputteluun.
Hoitometodi muistuttaa kiduskeinoa kopukoiden omistajia ajatellen.Mutta heitä ei nyt ajatella.

Nainen hakee kotoaan villasukat, huovan ja banaanin ja majoittuu viileähkön tallituvan muhkuraiselle sohvalle kidutettavaksi. Puhelin mölisee naisen hereille läpi yön, noin puolentoista tunnin välein ( kohtuuden nimissä on tunnin väliä vähän venytettävä). Kävelee kuutamon valaiseman pihan poikki talliin, saa vastaansa ilahtuneen hörinän ja ihmetyksen.Toisena yönä yksikään hevosista ei ihmettele outoa hiipparia.

Juodessaan tallituvan automaatin aamukahvia nainen arvelee joskus olleensa paremmassakin iskussa.




Nainen saa päiväsaikaan apua tallilta, ihanalta hevostäti Minnalta, mieheltään joka myös perehdytetään hevosen silmän hoidon tehtäviin.
Toisen vuorokauden lopulla nelijalkaisen ystävän silmä näyttää erinomaisen hyvältä, ja nainen on  onnellinen etteivät ponnistelut ole olleet turhia. Papparainen paranee!

Sanonta huoleton on hevoseton poika on paras sanonta koskaan, ja elämä on laifffia.
Rentouttavaa viikonloppua teille , kansalaiset!
Pitäkää kiinni hatuistanne jos tuulee älkääkä syökö lemmikkejänne jos ei ole pakko.




2 kommenttia :

  1. Olipas tosiaan päivä - kun tapahtuu, niin alkaa sattua. Parempia päiviä eteenpäin! Ja hienot kuvat taas.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Airi! Juuri niin se usein menee. Oma leukakin loksahtaa epäuskosta auki vastoinkäymisten saavuttaesa loppuhuipennuksensa 😉 Mutta täytyy sanoa että harvoin on tuntunut yhtä hyvältä viettää ilta kotona ja päästä omaan sänkyyn kokonaisille yöunille kuin noiden tallitupa-öiden jälkeen 😀!

    VastaaPoista