perjantai 2. joulukuuta 2016

Varrella viikon

Kiirettä on pukannut maalaiskylän slow lifessa. Enimmäkseen hyvää kiirettä. Viikko on ollut täyteläinen ja vivahteikas Hilpeähkö, huurremainen, tummalla häivähdyksellä kypsytelty.

Blogijorinoinnillekaan en ole ehtinyt suoda sen ansaitsemaa aikaa. Nyt ehdin hiukan, rakkaiden vieraiden lähdettyä ja kuopuksen nukkuessa yläkerrassa päiväuntaan.
Talo on hiljaa, sininen  hetki tekee jo tuloaan ja kuura kaunistaa kaiken. On kynttilät kuistilla ja sisällä, villasukat ja glögimuki. Puolen tunnin täydellinen maailma. Hyvä hetki kelata viikkoa taaksepäin.


Maanantaina pakoiluni ja työnvieroksuntani kodin siivouksen suhteen oli tullut tiensä päähän. Yövieraita oli odotettavissa torstaina enkä voinut pakottaa heitä nukkumaan kurpitsan kokoisten pölypallojen keskelle. Päätin samantien hoitaa homman siivoustaiteen sääntöjen mukaan ilman oikoteitä ( kuten runsaasti käyttämääni villasukkametodia)
Vein matot pikkupakkaseen ulkoilemaan. Hain surumielisenä saunan nurkassa jo pikään seisoneen mopin mukaan karkeloihin ja voisin vaikka vannoa että se pörhisti itseään piristyneenä kun kävi ilmi että on koittanut aika ryhtyä taas tositoimiin.
Pionin tuoksuinen etikka pesuaineena ( pari korkillista moppausveteen) antoi allekirjoittaneelle tarvittavaa lisämotivaatioita. Tuoksu etikkasiivouksen jäljiltä pyörryttävän hyvä.

Tuntien uurastuksen jälkeen moppivesi oli mustaa ( kuin aikakin, sanoisi Hector) ja ihastelin ja nuuhkin hetken työni tulosta, tietoisena siisteysonnen lyhytkestoisuudesta tässä torpassa.






Tiistaiaamuna viedessäni tyttöä päiväkotiin havaitsin valossa jotain hyvin poikkeuksellista. Tuo poikkeama osoittautui lähemmin tarkasteltuna upeimmaksi haloilmiöksi jonka olen koskaan nähnyt (en tiennyt mikä halon oikeastaan saa aikaiseksi-nyt tiedän, kurkkaa tästä jos sinuakin kiinnostaa).
Ilma ja rannan kaislat hehkuivat kullanvärisinä, pienenpienet pakkaslumihiutaleet leijuivat kimmeltäen ja itse  halo näyttäytyi täydellisen muotoisena sateenkaaren väreissä.
Kaikeksi onneksi minulla oli aikaa jäädä kuvaamaan ihmettä. Välillä oli pakko vain seistä suu auki ja näpit kohmeessa näkyä tuijottaen.
Kiitos tästä, tiistai!







Illalla teimme kuopuksen kanssa ostosretken Vantaalle Jumboon.
Matkalla tyttö esitti allekirjoittaneelle uuvuttavan, kiihkeän ja katkeamattoman virran elämän kiehtovia kysymyksiä kuten kenen vatsasta mummi on tullut ja mikä oli edesmenneen Ior Bockin kuolinsyy.Ensimmäiseen osasin vastata, jälkimäisen kohdalla kiemurtelin. Vaikka ihminen uskoisikin rehellisyyteen ei kolmivuotialle välttämättä kannata kertoa Intian psykootikon suorittamasta murhatyöstä.
Perillä Ior oli taas unohdettu ja saimme ostokset hoidettua. Ihastelimme joulumökkiä ja joimme liian kalliit ja sopivan ihanat mansikkamehut.



Keskiviikko oli Suuri Päivä. Päivä jota jännitin ja odotin, jonka odotin tuovan selkeyttä vaikean, tärkeän, elämäni suurimman päätöksen ratkaisemiseen.

Osallistuin palaveriin joka tavallaan antoi sen mitä toivoinkin. Asia on vielä kesken ja prosessi jatkuu mutta päätös tuntuu jo olevan lähempänä, selkeämpänä.
Yhä useammin huomaan kuinka oma mieli työstää ratkaisut vaikeisiinkin asioihin kun sille vain antaa riitävästi tilaa ja aikaa. Kun uskaltaa olla epävarmuuden tilassa riittävän kauan, tekemättä mitään konkreettista, syvällistä  ÄLÄ HÖTKYILE, HELEVATA VIEKÖÖN- mantraa itselleen hokien.

Salaperäisyyden verho auennee täälläkin kunhan asia on valmis, ratkaisusta riippumatta. Vielä siitä ei pysty enempää kirjoittamaan.
Sen vain sanon jotta ajat ovat jännittävät!


Keskiviikko oli myös joulukuun ensimmäinen, ja kotitonttu oli tapansa mukaan viritellyt kalenterin paikalleen yön pimeinä tunteina.Tiedän tehtävän olevan hänelle mieluinen.
Tänä vuonna ihmisiä välttelevä punanuttu oli päätynyt ratkaisuun jossa hyödynnettiin vanhoja hikilankkuja. Kumpaankin sukseen oli ilmaantunut pussukka lasten nimillä varustettuna.
Ensimmäisenä aamuna molemmista löytyi suuri suklaakolikko. Nimettömänä pysyvä lähde tiesi kertoa tontun joutuneen suklaakolikkokaupoille kahdesti.
Ensimmäiset kolikot se oli ahneuksissaan ja makeanhimon iskiessä syönyt suihinsa.
Yön pimeinä tunteina, tottakai.





Torstaina saapuivat odotetut vieraat suloiselta savonmualta, kummipoika äiteineen. Kun kyseessä on hyvä ystävä ehtii vuorokaudessa käydä läpi kuulumiset, ajatukset, toiveet, pelot. Kiukut ja ketutukset, ilot ja kommellukset. Menneet, nykyiset ja tulevat.
Ehtii ulkoilla, shoppailla, illastaa, katsella lasten leikkiä.
Kävimme illalla syömässä  aina hyvää tarjoavassa Zum Beispielissä Porvoossa ja seuraamme liittyi vielä kolmaskin rouvashenkilö.
Hiljaiset hetket eivät  päässeet yllättämään ( ja jos joku muuten muistaa miksi se bisnesnainen Nousuvesi-sarjassa loppujen lopuksi teki itsemurhan koska ei ollutkaan murhaaja niin olisi kiva jos kertoisit!)  ja savolaismuija sai kauan kaipaamansa avokadopasta-annoksen.




Vieraat ovat lähteneet, päässet jo turvallisesti perillekin. Minä istun tässä kirjoittamassa ja ulkona on jo pimeää.
Iltapuhteiksi olisi tiedossa kirpputoritavaran hinnoitteluvalvojaiset. Pöytävuokraus alkaa nimittäin  huomisaamuna enkä ole vielä edistänyt asiaa millään tavalla.
Asia pääsi jotenkin luiskahtamaan mielestä kun asettelin maailmaa kohdalleen ystäväni kanssa.

Thats`s all folks, nauttikaa elämästänne soveliaissa rajoissa ja muistakaa että tonttu voi tulla ikkunan taa!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti