perjantai 25. marraskuuta 2016

Kaksin kartanossa

Viime viikonloppuna vietimme mieheni kanssa vuorokauden lapsivapaalla vyöhykkeellä.
Tunsin itseni suorastaan huikentelevaiseksi, sillä kiitos ihanien sukulaisten ja kuopuksen iän karttumisen, tämä ihme on tapahtunut viime kuukausien aikana kaksi kertaa.
Näitä  kuukausia edeltävänä seitsemän vuoden ajanjaksona vietimme vuorokauden kahdestaan kerran.
Vinkkinä voin paljastaa että hiukan useampi kerta olisi ollut toivottavaa. Parisuhteen ja mielenterveyden kannalta, esimerkiksi.
Huoltovälien venyttäminen edellämainituissa asioissa voi pahimmissa tapauksessa johtaa routaisiin sydämiin ja koko koneiston kiinni leikkaamiseen.
Toisaalta, jos vaihtoehtoja ei juuri ole niin eteenpäin mennään pumppu huurussa ja moottori köhisten mutta mennnään!




Edellisellä kerralla elokuussa rokkasimme kertakaikkisen nautittavassa Nightwishin konsertissa, mutta tällä kertaa päätimme olla järjestättä mitään ohjelmaa.
Paitsi tekemättömyyttä ja oleilua rauhallisissa, mielyttävissä puitteissa riittävällä muonituksella varustettuna.
Toiveemme täyttyivät yli odotusten.



Koska lasten yökyläily paikka on Keski-Suomessa etsimme sopivaa get away- vaihtoehtoa sieltä.
Emme halunneet Jyväskylän keskustaan koska imu ravintolaillalliselle, rokkikeikalle ( Peer Günt olisi ollut kaupungissa,, ja mononi alkoi jo naputtaa lattiaa backseatin tahtiin kun havaitsin asian) tai teatteriin olisi ollut liian suuri.

Taulun Kartano Kankaisissa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä vaikutti oikealta valinnalta, ja varasimme huoneen.
1800-luvulla perustettu, keskellä luonnonrauhaa sijaitseva kartano tarjoaa kokous-juhla-ja majoituspalveluita.Yritys kertoo panostavansa luomuun ja ekologisuuteen. Ravintola on avoinna talvella vain tilauksesta.
Majoitusta on tarjolla pihapiirissä kolmessa eri rakennuksessa.Lisäksi on mahdollista yöpyä mökissä joista toinen (pieni kahden hengen mökki) sijaitsee aivan kartonon kupeessa ja toinen, suurempi mökki noin neljän kilometrin päässä.


 


Tekemättömyyden retriittiimme lähestyessä kartanolta tuli sähköpostia jossa tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa huonemajoituksemme samalla hinnalla mökkiin . Ensin pikkumökkiin, joka oli meistä liian pieni, ja sitten myös isompaan.
En kuitenkaan ollut halukas vaihtamaan tunnelmaa tihkuvaa kartanoromantiikkaa valmiine aamiaisineen  marraspimeään mökkeilyyn huomattavasti vähemmän esteetikkon silmää hivelevässä interiöörissä.

Jätettyämme ilomielisen jälkikasvumme sukuloimaan ajelimme kohti Kankaisia. Vihdoinkin kahden! Matkalla sain puhelimeeni kuvaviestin lapsista serkkunsa kanssa, kuopus poseeraten prinsessamekkoon sonnustautuneena ja esikoinen käsittämättömän ison pojan oloisena pillifarkuissaan.
Liian suloisina minusta, joten aloin itkeä vollottaa ikävästä ja liikutuksesta oltuani hartaasti odotetussa erossa lapsistani noin puoli tuntia . Volinani loppui lyhyeen miehen uhattua u-käännöksellä ja allekirjoittaneen toimittamisella lasten seuraan siksi aikaa kun hän nauttii kartanoyönsä yksin.
Kassiin pakatut konvehditkin kuumottelivat  jo siihen malliin että katsoin parhaaksi ryhdistäytyä.



Kurvatessamme pihaan ensi vaikutelma oli positiivinen. Pihapiiri vanhoine rakennuksineen näytti idyllisen viehättävältä ja kartano valoineen kutsuvalta. Ympärillä rauha ja hiljaisuus. Vastaanotossa meiltä kysyttin vielä kerran mahdollista halukkuuttamme mökkimajoitukseen.
Arvaukseni siitä että olisimme ainoat varauksen tehneet vieraat joille henkilökunta joutuisi valmistamaan aamupalan näytti osuvan oikeaan.
Ymmärrettävää, mutta tuon kolmannen tiedustelun asiaan liittyen olisi jo voinut jättää tekemättä. Olo alkoi tuntua hiukan vaivaantuneelta sisältäen häivähdyksen ärtymystä; pitäisikö tässä nyt sanoa kyllä, menemme mökkiin ettemme olisi mitenkään vaivaksi?

Emme sanoneet, ja palvelu oli kyllä kaikinpuolin ystävällistä ja kohteliasta. Meiltä kysyttiin toiveita aamiaisen suhteen ja tarjottiin mahdollisuutta aamusaunaan joka olisi lämmitetty meitä varten. Meidät vastaanottanut nainen kertoi poistuvansa pian joten olisimme todellakin sananmukaisesti kaksin.

Huoneemme, hempeä Suvituuli, osoittautui erittäin viehkoksi vuodekatoksineen ja antiikkihuonekaluineen. Siniseksi maalatulla lautalattialla oli vaaleat räsymatot ja tapetti henki mennyttä maailmaa.







Kuten kunnon retkellä kuuluu kaivoimme pikaisesti eväät esiin. Olimme varustautuneet hyvin patonkia ja suolakeksejä, juustoja, hedelmiä, naksuja ja suklaata.Runsaasti suklaata. Nautittuamme pitopöytämme antimista lähinnä löhösimme ja tutustuimme tv-tarjontaan jota emme tienneet olevankaan. Muutamista päivän polttavista puheenaiheistakin saimme vietyä keskustelun loppuun saakka ilman keskeytyksiä. Muistin taas myös sen että mieheni on mukavaa seuraa ja kuinka luksoriöösiä on hölöttää ilmoille (ilman lapsisensuuria) sen minkä sylki suuhun tuo. Ja sehän tuo sinne kaikenlaista.

Tietoisuus siitä ettei kukaan tai mikään vaadi tulevina tunteina yhtään mitään saa nykyisin aikaan saman, vatsaa kieputtavan vapauden tunteen kuin alkava kesäloma 16-vuotiaana.
Sellaista ilotulitusta on aikuisuus.

Vanha kartano päästeli satunnaisia huokauksia ja napakoita kommentteja meitä kuunnellessaan (en ihmettele), mutta muutoin ympärillämme vallitsi syvä hiljaisuus ja rauha. Katselin ikkunasta tuntematonta, pimeydessä lepäävää pihapiiriä ja mietin siinä aikojen saatossa käyskennelleitä ihmisiä.
Teimme myös pienen tutkimusmatkan kartanossa ja  kurkimme tyhjiin vierashuoneisiin.Ne kaikki näyttivät viihtyisiltä ja kauniisti sisustetuilta.

Aamulla söimme suuressa ruokasalissa hyvän ja aamiaisen, jälleen kahdestaan. Ainoina vieraina oleminen ei loppujenlopuksi tuntunut mitenkään kiusalliselta, se päinvastoin sopi meille erinomaisesti.





Rauhassa nautitun aamupalan jälkeen päätimme vielä käydä kävelyllä kartanonympäristössä.Ulkona satoi yhä kiihtyvässä määrin erittäin märkää luntaa mutta lainasimme kartanolta sateenvarjot ja suuntasimme lahnailumme vastapainoksi urheasti ulos.




Ympäristö oli kaunis, ja märkyydestään huolimatta lumi sai maan valkoiseksi. Tunnelma alkoi muuttua suorastaan jouluiseksi. Kävelimme rantaan jossa seisoi vuokrattavissa oleva savusauna, tutkimme vanhaa riihtä ja pihapiirin upeita rakennuksia. Saattoi vain kuvitella miten hieno paikka on kesäaikaan.
 Yritimme kiertää järvenkin luontopolkua pitkin mutta jalkinevarustuksemme osoittautui täysin epäsopivaksi vallitseviin olosuhteisiin ja käännyimme takaisin. Kuvatessani kiihkeästi pinkkisateenvarjoista miestä metsässä onnistuin kompastumaan juurakkoon ja syöksymään sarvilleni lumen ja aluskasvillisuuden sekaan.
Kamera säilyi kuivana vaistonvaraisen käsien nostoliikkeen ansiosta mutta farkkuni kastelin kunnolla.








Kuivin housuin ja sopivin jalkinein ulkona olisi viihtynyt paljon pidempäänkin. Siirryimme kuitenkin sisälle pöksyjen vaihtoon ja siemaisemaan vielä lähtökaffet ennen paluumatkaa (huoneessa oli vedenkeitin ja pikakahvipusseja).

Vuorokauden pakomatka Taulun Kartanossa oli juuri sellainen kuin halusimme. Kenties saavumme huoltoon uudestaan kesällä. Tai vuoden, kahden, kolmen kuluttua. Silloin kun vielä selvitään ilman täyttä koneremonttia mutta akku on jo aika tyhjä.

Rentouttavaa ja rempseää viikonloppua, ihmiset!
Antakaa itsellenne joululahjaksi vaikka karkumatka kartanoon !




perjantai 18. marraskuuta 2016

Käsi käyp! ( sisältää DIY koristeluoppaan askarteluhaasteisille)


Olen mahdollisesti yksi maamme vähälahjaisimmista käsityöihmisistä.
En ole koskaan pitänyt  käsitöistä, oikeastaan en siedä niitä lainkaan, ja askartelunkin kanssa on vähän niin ja näin. Tähän ikään mennessä olen oppinut kantamaan vajavaisuuteni arvokkaasti.Tumpelointini on vienyt minut jopa  kunniaan ja kuuluisuuteen.

En mene lähelle ompelukoneita, vältän liimaa vaativia hommia, enkä omista neulepuikkoja. Nappeja olen pakotettu silloin tällöin ompelemaan.Selviän siitä hitaasti, kiroillen, omaa tekniikkaani käyttäen ja sormet reikäisinä.
 
Muistan kuitenkin hyvin kirkkaasti ala-asteen käsityötuntien liian kireät silmukat, hikoilevat käteni nitisevää villalankaa vasten ja epämääräisen, neulotun penaalin joka ei koskaan valmistunut. Palan kurkussa, terävästi surisevan helvetinkoneen jonka lanka meni mykkyrään, neula katkesi, ja ommel ajelehti pois kurssista kuin lastu lainehilla.

Kaikki muut luokan tytöt olivat innostuneita ja näppäräsormisia pikkuemäntiä. Minusta ei voinut sanoa samaa.
Askartelussa liimasin typeriä silkkipaperimyttyjä sormiini eikä vessapaperirullatontun hattu pysynyt paikallaan.  (kyllä. näinkin innovatiivisia olivat askartelut munaisaikoina).
Hauskinta askartelussa oli repiä kuivunutta liimaa irti sormista.

Yläasteella ehdin käydä käsityötunneilla kaksi kertaa kun sekä opettaja että minä olimme sitä mieltä että teknisiin käsitöihin siirtyminen on ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Se oli upeaa. Ryhmässä oli lisäkseni toinenkin tyttö ja opettaja suosi meitä sukupuolemme vuoksi viis veisaten tasa-arvosta.Hän valmisti merkittävän osuuden jokaisesta työstäni ja numero todistuksessakin oli hyvä. Ei ihme, opettaja osasi tosiaan tehdä hienon munatelineen!

Nuorena ja hulluna annoin vielä itselleni mahdollisuuden näyttää kynteni käsityötaidon saralla. Päätimme ystäväni kanssa tienata hyvät summat rahaa myymällä  käsityötaidetta torilla.
Melko mahtipontinen idea,vaikka ystäväni taidot olivat jonkin verran omiani edistyneemmät.
Hittituotteemme piti olla pillerihattu. Tein yhden.



Tulos oli sen verran persoonallinen että päätin pitää ainokaisen tuotokseni itse. Onneksi, sillä se oli tieni maineeseen. Jos et usko niin kurkkaa teoksen "Ei menny niinku Strömsössä 2"  sivulle 162 .

Mitä kaltaiseni kädentaitorajoitteinen ihminen sitten voi tehdä kun joulunalusaika väkertelyvaatimuksineen on taas täällä ? Kun haluaa itsetehtyä hyggeä ja onnistumisen iloa mutta ei niittää voi siitä mihin koskaan ei kylvetty?
Vastaus kuuluu vaikka mitä! Do it yourself- askarointi kuuluu myös meille joilla sormien paikalla on kimppu HK:n sinistä kun pitäisi ryhtyä toimeen. Lennokas mielikuvitus ja salliva mieli nimittäin korvaavat puuttuvan taidon.
Ohessa muijan jouluinen DIY- koristeluopas askarteluhaasteisille 


1) Turvaudu luontoon

Luonnon tuotokset ovat aina upeita toisin kuin sinun. Hae asetelmiasi varten sammalta, jäkälää, käpyjä, havuja, oksia. Muista kiittää metsää äläkä riivi mistä sattuu.Virittele luonnonantimista huikeita asetelmia esim. lasipurkkiin tai emalivatiin. Laita joukkoon esim eläinfiguureita tai joulupalloja. Hyggeile glögimuki kädessä ja tuijottele aikaansaannostasi ajatellen että ihan itse tein!
Huippuhelpon kranssin saat kun käytät esim pajusta punottua kranssipohjaa johon saa ilman rautalankoja tms. räpellystä vaativia elementtejä tökittyä koristukset.
Havut ovat ulkokranssissa oivallisia.Suurpiirteinen ulkoasu vaikuttaa tarkoitukselliselta mitä se ei välttämättä ole.

Kuuma vinkki: Tiger-kaupassa myytävät pikkupeurat maksavat 3 euroa kappale ja niitä sopii ripotella talvikotiin runsaalla kädellä!






2) Kukkakaupan antimet

Kuten edellä. Pienet hyasintit ovat edullisia ja sopivat vaikka mihin! Istuta osaksi asetelmaa, kauniiseen kahvikuppiin, teekannuun tai vaikka vanhaan kenkään.Lisää juurelle sammalta fiilistä nostattamaan.
 Kun söpöstä sintistä kasvaa pitkä roikale leikkaa  ja laita maljakkoon.









Myös pelkät vihreät maljakkoon tökättynä  tuovat talvista tunnelmaa. Itse suosin eucalyptusta ja pistaasinoksia.En tiedä miten helposti näitä on kukkakaupoissa saatavilla, omani ostan Villa Nokkosesta (kts. postaus Nokkonen ja N`avetta).
Eucalyptus toimii hyvin myös esim havujen kaverina, ja tuoksu on taivaallinen. DIY fiilistä saa tähänkin hommaan kietomalla maljakon ympärille koristenauhalla tai luonnonnarulla esim. lahjapaperia, leikkeen vanhasta lehdestä, postikortin tai vaikka palan jämätapettia. Vaihdella voi mielialan, sisustuksen ja ajankohdan mukaan.

Kuuma vinkki: wc-tiloissa hyasintti toimii oivana silmän ja nenän sulostuttajana.Aito wc-kukka peittoaa teollisen mennentullen.




3) Patterikäyttöiset pikkuvalot

Patterit kuluvat, ja niitä joutuu vaihtamaan, se miinuspuolena.
Valot kuitenkin kruunaavat upeat tekeleesi. Laita lasipurkkiin  asetelmasi kanssa ja teippaa patterikotelo kanteen kiinni.
Myös lasipurkillinen käpyjä komistuu kummasti kun piilotat valot tuikkimaan käpyjen sekaan.
Parhaita ovat rautalangassa olevat, pienet ja taipuisat valosarjat.
Ainakin viime vuonna mm. Citymarket myi sellaisia.

Kuuma vinkki: näitä ei voi olla liiikaa



4) Vanhat rojut

Joulutunnelmointiin sopii mainiosti vanha ja patinoitunut tavara. Löysin kellaristamme erittäin iäkkäät hikilankut ja ne päätyivät keittiöön kalenteriksi.



Sain oivan vinkin liidun käyttämisestä ja se tarttuikin suksiin mukavasti. Päivämäärän kirjoitin kärkeen ja sen voi helposti vaihtaa päivittäin. Siteessä roikkuu korillinen havuja ja eucalyptusta.
On hyvin mahdollista että tonttu käyttää suksia myös tämän vuoden joulukalenterina.
Vanha kelkka, potkuri, mela  tai kiulu saisivat varmasti uuden, upean elämän koristekäytössä.




Muija toivottaa lokoisaa ja lungia viikonloppua kaikille! Käyttäkää käsiänne, jos muija osaa  osaatte tekin!







torstai 10. marraskuuta 2016

Lumi

Ensilumi tuli tänä vuonna muistuttaen olevansa luonnonvoima. Komeasti, kuten kuuluukin.


Tunteja, päiviä se satoi tarvitsematta taukoa. Valtasi tienoon itselleen, kietoi ja pakkasi kaiken valkeaan. Vaimentaen terävät äänet. Verhoten hetkessä tummuneet, märät lehdet alleen. Tehden kuihtuneista taas kauniita. Uusia, salaperäisiä, vaikka olen nähnyt saman kymmeniä kertoja.






Mieli vaihtui talvimieleksi. Luvallinen pysähtyneisyys, hitaus ilman horrosta.

Minä olen aikuinen. Se on sikasiistiä. Kukaan ei pakota minua huonosti luistaville hikilankuille hiihtämään ympäri tympeää pururataa ikätovereitteni vanavedessä heti kun maassa näkyy pisara valkoista.
Olen keski-ikäinen aikuinen sillä ajatus vapaaehtoisesta paluusta murtomaahiihdon pariin on muhinut aivojeni pimeimmissä poimuissa pariinkin otteeseen.
Ehkä hiihdän ehkä en. Se on fifty-sixty.

Maalaiskylässä autioilta, valkoisilta ja koskemattomilta pelloilta käy raaka viima. Valuttaa poskille vetisiä kyyneleitä.
Samat pellot joilla kesäöinä kuljin, keskellä samettista usvaa, auringon ensi säteitä kamerani kanssa vaanien.
Haluaisin seisoa talvisen pellon laidassa kuunnellen Led Zeppelinin immigrant songia.
Olen seisonutkin, mutta taustamusiikilla tehostettu törötystuokio saa odottaa vielä.




Viikon aikana saadaan pikakelauksena koko kunnon talven säärepertuaari. Perjantaiaamuna aurinko loistaa maailman sinisimmältä taivaalta ja hanki kimaltaa. Maaliskuu! Tarkoittaako tämä sitä että lopputalvi kahlataan loskassa ja ängätään hikisenä protestimielialaista lasta kurahousuihin jotta päästään nauttimaan pihalle vesisateesta pimeässä ?
Silloin muistelen tätä viikkoa.









Kotitalo näyttää kirkkaammalta ja pumpuliin pakatulta lumen keskellä, pihan männyt vihreämmiltä.









Kausivalot esiin, hiiiii-op (kausivalot = ex-jouluvalot. Lempeämpi termi sallii huurupäisen jouluhörhön viritellä lamppusiaan kautena kuin kautena ilman syyllisyyttä ja häpeää) !
Terassin omenat ja pihlajanmarjat jäätyvät ja saavat lumikuorrotuksen, näyttävät entistäkin koreammilta.











Lapsi syö lunta. Aina kun mahdollista. Istuu hankeen, kouraisee rukkaseensa ja syö. Laskee liukurimäkeä, ja vauhdin pysähdyttyä lappaa taas lunta kitaan.


Kiellän ja kiellän. Pöpöt, pissat, kakat siellä puhtaan valkoisessa, viileän raikkaassa väitän, enkä täysin usko itsekään.


Miksi hitossa kiellän? Pitäisi antaa syödä, kotipihalla.

Hevonen syö myös. Ehkä janoonsa mutta selvästi myös nautinnollisen kokemuksen takia.

Monta lunta nähnyt sekin. Maiskuttelee huuliaan lumikokkareet partakarvoissa roikkuen ja filosofinen katse silmissään.

Kuin komea, meditoiva talviprinssi.

Minäkin söin lapsena , ahmin. Punaisten villalapasien langat tarttuivat kitalakeen ja hampaiden väliin, kutittivat kurkussa niin että melkein oksetti.

Oli pakkanen, tähtitaivas ja pissahätä mutta en liikahtanut paikaltani. Kaveritkin menneet sisälle, vihaamani villahousut kutittivat suojapuvun alla.
Jos talvella kävi ulkopissalla saattoi pissa mennä suojapuvun huppuun.

Halusin vain syödä lunta hiljaisuudessa. Vaikka en ollut hiljainen lapsi.







En ole hiljainen aikuinenkaan. En halua syödä lunta enää, en pissaa huppuuni, mutta haluan kellahtaa hankeen hetkeksi. Sen verran että näen pilvien liikkuvan, takaraivoa alkaa jäätää, farkut kastuvat ja saan näpättyä lumiselfien eli lumfien.

Raikasta viikonloppua, ihmiset! Kellahtakaa tekin kinokseen ja hätätilanteen sattuessa pitäkää kiinni hupuistanne!