lauantai 24. syyskuuta 2016

Mielisairaala

Palasin pitkästä aikaa vanhan mielisairaalan maille, hetken mielijohteesta ja halusta katsella sen kauneutta ja aistia siellä vallitsevaa ainutlaatuista tunnelmaa. Paikka sai otteen minusta välittömästi.



Kylän kupeessa kukkulalla ja peltomaiseman ympäröimänä sijaitseva Nikkilän sairaalan alue (nykyään Jokipuisto) huokuu  menneisyyden kaikuja vaikka se on myös tukevasti kiinni nykyhetkessä. Hoidetuilla pihoilla seisoo grillejä ja lapset keinuvat leikkipaikoilla värikkäissä haalareissaan.
Kontrasti menneisyyteen on kiehtova.






Aiemmat vierailuni sijoittuvat kahteen eri aikakauteen Nikkilän sairaalan huimassa historiassa. Ensimmäisen kerran kävin siellä hyvin nuorena ja kirkasotsaisena, (no ainakin nuorena) koulutustilaisuudessa työni puitteissa. Olin vaikuttunut.
Vuonna 1914 perustettu sairaala oli tuolloin yhä toiminnassa vaikka alasajon aika lähestyi ja potilaita oli silloin enää murto-osa aiemmasta. Enimmillään potilasmäärä on ollut jopa 1700. Muutama liikaa, epäilisin.

Seuraavat kerrat saavuin sinne asuntonäyttöihin. Tyhjänä seisoneen, surullisen ja rapistuvan sairaala-alueen rakennuksiin oli saneerattu asuntoja, ja lisää oli tulossa
.Potilaat oli siirretty Helsinkiin jo vuosia sitten.Osa heistä ihmisiä jotka olivat viettäneet lähes koko aikuisikänsä Nikkilässä, ja tunsivat sen ainoana kotinaan.
Muutto ei varmasti ollut heille helppo.
Noina vuosina koko Suomessa lakaisi iso, armoton luuta pois hillittömän määrän psykiatrian laitospaikkoja ilman että oikeastaan mitään  tuli tilalle .Paitsi kaaosta, heitteillä olevia ihmisiä, lopen uupunutta hoitohenkilökuntaa.
Turhia kuolemiakin



Tuolloin näkemäni asunnot olivat melko hintavia, kauniita ja ehkä liiankin saneerattuja allekirjoittaneen makuun. Ajatus asumisesta esimerkiksi  entisellä "epäsiistien ja rauhattomien miesten osastolla"  lämmitti kyllä mieltäni suuresti.
Päädyimme tuolloin toiseen ratkaisuun asumisen suhteen. Rauhatonta ja epäsiistiä on kotitorpassa ollut aika useinkin asuinpaikasta riippumatta.

Tällä kertaa kuljeskelin alueella verkkaisesti kamerani kanssa..Syysaurinko valaisi puistomaisen alueen valtavia, vanhoja puita ja villiviinin peittämiä seiniä. Lehtiä leijaili hiljalleen maahan. Eri aikakausilta peräisin olevat rakennukset tuntuivat tulvivan tarinoitaan. Osa saneerattuina entiseen ryhtiinsä, nyt ihmisten koteina.
Osa taas rappioituneina, ränsistyneinä, surullisina ja lumoavina.

Noita portaitako nousi alkoholisoitunut ja hermoheikko tohtorin rouva hoitajan saatelemana, työmies joka kuuli paholaisen päänsä sisällä kunnes se ääni vaimennettiin leikkauspöydällä, nuori ylioppilas joka uskoi olevansa venäjän tsaari?

Hulluutta piisasi joka lähtöön.







Alueella kulkiessa nuo ihmiset pystyy jollakin sanojen ulottumattomissa olevalla tavalla aistimaan. Ja sen kohtaloiden, tunteiden ja tapahtumien kirjon joka tuossa paikassa on näyttäytynyt.
Tuskaa, pelkoa, kipua ja hätää. Valtoimenaan virtailevia ajatusten Tonavia ja kirpeitä kyyneleitä. Epäilemättä myös iloa ja naurua. Hillittömyyttä johon ei ole pääsyä ilman hulluutta.

Jokin selittämätön sai ihoni muutamaan otteeseen kananlihalle ja karvani nousemaan pystyyn.Ehkä syystuulen henkäys joka pääsi takinkauluksen sisään, ehkä jokin ihan muu.

Menneinä aikoina moni potilas ei parantunut koskaan. Kaikki eivät nykyäänkään, mutta aika paljon on tehtävissä elämän ja olotilan helpottamiseksi.

Nykyisiä psyykenlääkkeitä ymmärrystä vailla mollaavien kannattaisi pysähtyä hetkeksi historiaan.







Nikkilä oli kuitenkin mielisairaanhoidon edelläkävijä monessa suhteessa. Sairaalassa tarjottiin taide-ja toimntaterapiaa jo alkuaikoina ja suuri osa potilaista teki työtä. Esimerkiksi sairaalan omilla viljelmillä tai sikalassa.
Perhehoidon malli oli alusta asti laajalti käytössä ja monessa Nikkilän kylän perheessä asusti myös sairaalan potilaita. Kyseinen kylä on taatusti ollut noina vuosina omaleimainen ja kiinnostava paikka elää.

Sairaalan sijoituspaikan valinnassakin ajatus on kuulemma ollut maaseudun rauhan ja kauniin ympäristön positiiviset vaikutukset mielenterveyteen.
Viisas ajatus.

Puistomainen miljöö valtavine puineen ja upeine rakennuksineen kertoo myös potilaiden arvostamisesta ja inhimillisyydestä. On haluttu tehdä kaunis ja hyvä paikka sairastuneille.
Istuin jonkin aikaa penkillä katselemassa kellotornissa puuhailevia naakkoja ja kyyhkysiä, ja ympärillä vallitseva rauha oli lähes käsinkosketeltavaa.
Siinä oli hyvä istua.







Mikään paratiisi Nikkiläkään ei toki ole ollut. Menneisyyden hoitometodit jotka nykyään tuntuvat raakalaismaisilta ovat olleet käytössä sielläkin.
Hoidettavia on suljettu ns. hulluinarkkuun, ja leikkaussalissa on sorkittu aivoja lobotomioiden merkeissä.
Osastoilla riehuneet kulkutaudit ovat ottaneet mukaansa potilaita ja hoitajia, sotavuosina nälkäkuolema on ollut monen kohtalo.







Kävelin myös metsän reunassa sijaitsevalle sairaalan omalle hautausmaalle. Hautakiviä oli vain muutama, lisäksi paaluja merkkaamassa hautojen paikkoja. Lintuja lehahteli ohi ja kauempaa metsästä kuului sunnistavien koululaisten ääniä.
Tuntui oudolta ajatella niitä satoja ihmisiä joiden matkan pää tuo rauhaisa rinne on.



Elävien pariin palatessani ihastelin vielä nykyisten asukkaiden kukoistavia viljelyksiä, istutuslaatikoita ja hehkuvia auringonkukkia.
Tunsin kaihomieltä mutta myös iloa siitä että näin ainutlaatuinen alue jatkaa olemassaoloaan ja sen historiaan kirjoitetaan koko ajan uutta lehteä.


Hyvää mielenterveyttä viikonloppuunne, ihmiset!
Vierailkaa vaikkapa Nikkilässä!






2 kommenttia :

  1. Aivan upeat kuvat ja kirjoitus! Ihan kuin olisin itse ollut paikalla.Olen kyllä tuolla joskus käynytkin.Sulla on kyllä hieno tapa kirjoittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Kiisu mieltä lämmittävästä kommentista!
      Tuon paikan tunnelmassa on jotain todella kiehtovaa ja sykähdyttävää.

      Poista