keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Puutarhasta, päivää!

Syyskuussa monta on ihmeellistä asiaa.



Puutarha kutsuu.
Esittelee metamorfoosiaan. Hämmästyttäviä  muutoksia, outoja  värejä ja tuoksuja. En ole kokenut niitä ennen, vuosi täällä ei ole vielä täynnä.

Jotkut kasvit ovat jo vanhentuneet arvokkaasti, ovat ruskeita ja ruttuisia.Tai hehkuvat räiskyvän suureellisesti värejä ennen talven syliin vaipumistaan.
Toiset puskevat esiin uutta elämää kalenterista piittaamatta.
Punainen pelargonia ilmoittaa korskeasti vuodenaikojen olevan vain kirjaimia.Mummokukassa on woimaa.

Etana ei aio jättää pionia. En tiedä onko kotilon asukki enää elävien kirjoissa.









Liljoista on jäljellä rapeat, ruskeat kodat, kuin pienet paperipussit. Ne näyttävät kiehtovilta.Onkohan pussukan tehtävänä kylvää lisää lajitoverita ensi kesäksi?






Aamuisin piha on märkä kasteesta, usein on vielä usvaista kun aurinko hipaisee puutarhaa ensimmäisen kerran.
Silloin voi nähdä päivän kauneimman hetken.
Eräänä aamuna ehdin käymään rannassa. Sumu on juuri väistämässä kirkkautta ja meri on täydellinen.



Pelkällä ihastelupihastelulla ei pärjää. Kuuluu myös kutsuhuuto raatamaan ranka rutussa. Tsehovilaisuus kunniaan, mutta viidakoksi ei tohdi takapihaakaan päästää. Sinne voisi silloin piiloutua vaikka viisisataa kiloinen villisika!
Kalliollemme kakkiva  jättiläismäyrä kuuluu jo kalustoon, se riittäköön.Mäyrän olen havainnut yöllä ikkunasta kurkatessani.
Sen vaikuttavat kakkakasat löysin hakiessani käpyjä kanervien kaveriksi. Samalla löysin myös puolukat!
En tiennyt että niitä kasvaa meillä. Onneksi mäyrä oli jättänyt tuotoksensa kiitettävän etäisyyden päähän marjoista, ja sain kelpo välopalan.



Katko, leikkaa, haravoi, ajele. Kaiva ja poimi. Istu ja juo kahvia.
Onneksi on lapsityövoima.
Duo ketterine käsineen viskoo hapantuneet hedelmät säkkiin sadan salaman nopeudella.
Kiitos lapset, se on taas euro per nuppi, olkaapa hyvät!



Miksi tuon tontun monttukaan ei edisty, aina lapio kourassa kun ohitse kuljen!? Nojailee siihen ja toinen mulkoilee tuimana työnjohtajana taustalla. Asetelmassa on jotain tuttua, mutta koska olen korrekti ihminen en lähde erittelemään mitä.



Pidimme miehen kanssa oikein pihatalkoot, lapset hoidossa ja hihat heilumaan!
Leikkuri pössäytti pakokaasut raikkaaseen maalaisilmaan ja leikkasi kiinni heti alkajaisiksi. Ukko ei näyttänyt kovin valoisalta eikä näyttänyt myöskään nurmikon tulevaisuus.
Puskassa oli hyvä murjottaa.




Miksi pihan risut ja ruipelot pikkupuut eivät vähene vaikka risukasa kasvaa!?
Päivä kyllä paistaa risukasaankin, uskon sen nyt kun itse näin.

Päivä paistoi  myös myrtyneimpäänkin mieleen kun pizzapoika kurvasi paikalle.
Niin maalle ei voi ihminen muuttaa ettei pizzamobiili  suostu saapumaan perille asti hädän hetkellä.
Teen mahdollisesti lakiehdotuksen vilkkuvalon ja hälytyssireenin asentamiseksi pizzankuljetusajoneuvoihin.Niillä on todellinen kiire!










Olen jo hiukan hamuillut talvi-istutuksia terassille vaikka eräät eivät sielläkään malta lopettaa kukkimista!
Kurpitsa pönöttää portaalla ja ilahdun aina sen nähdessäni.
Voimia vieneen, rankan kanervakriisin vääränvärisine kukintoineenkin  olen ehtinyt selättää.







Vielä on syksyä jäljellä, repikää siitä riehakkasti riemua, ihmiset!





lauantai 24. syyskuuta 2016

Mielisairaala

Palasin pitkästä aikaa vanhan mielisairaalan maille, hetken mielijohteesta ja halusta katsella sen kauneutta ja aistia siellä vallitsevaa ainutlaatuista tunnelmaa. Paikka sai otteen minusta välittömästi.



Kylän kupeessa kukkulalla ja peltomaiseman ympäröimänä sijaitseva Nikkilän sairaalan alue (nykyään Jokipuisto) huokuu  menneisyyden kaikuja vaikka se on myös tukevasti kiinni nykyhetkessä. Hoidetuilla pihoilla seisoo grillejä ja lapset keinuvat leikkipaikoilla värikkäissä haalareissaan.
Kontrasti menneisyyteen on kiehtova.






Aiemmat vierailuni sijoittuvat kahteen eri aikakauteen Nikkilän sairaalan huimassa historiassa. Ensimmäisen kerran kävin siellä hyvin nuorena ja kirkasotsaisena, (no ainakin nuorena) koulutustilaisuudessa työni puitteissa. Olin vaikuttunut.
Vuonna 1914 perustettu sairaala oli tuolloin yhä toiminnassa vaikka alasajon aika lähestyi ja potilaita oli silloin enää murto-osa aiemmasta. Enimmillään potilasmäärä on ollut jopa 1700. Muutama liikaa, epäilisin.

Seuraavat kerrat saavuin sinne asuntonäyttöihin. Tyhjänä seisoneen, surullisen ja rapistuvan sairaala-alueen rakennuksiin oli saneerattu asuntoja, ja lisää oli tulossa
.Potilaat oli siirretty Helsinkiin jo vuosia sitten.Osa heistä ihmisiä jotka olivat viettäneet lähes koko aikuisikänsä Nikkilässä, ja tunsivat sen ainoana kotinaan.
Muutto ei varmasti ollut heille helppo.
Noina vuosina koko Suomessa lakaisi iso, armoton luuta pois hillittömän määrän psykiatrian laitospaikkoja ilman että oikeastaan mitään  tuli tilalle .Paitsi kaaosta, heitteillä olevia ihmisiä, lopen uupunutta hoitohenkilökuntaa.
Turhia kuolemiakin



Tuolloin näkemäni asunnot olivat melko hintavia, kauniita ja ehkä liiankin saneerattuja allekirjoittaneen makuun. Ajatus asumisesta esimerkiksi  entisellä "epäsiistien ja rauhattomien miesten osastolla"  lämmitti kyllä mieltäni suuresti.
Päädyimme tuolloin toiseen ratkaisuun asumisen suhteen. Rauhatonta ja epäsiistiä on kotitorpassa ollut aika useinkin asuinpaikasta riippumatta.

Tällä kertaa kuljeskelin alueella verkkaisesti kamerani kanssa..Syysaurinko valaisi puistomaisen alueen valtavia, vanhoja puita ja villiviinin peittämiä seiniä. Lehtiä leijaili hiljalleen maahan. Eri aikakausilta peräisin olevat rakennukset tuntuivat tulvivan tarinoitaan. Osa saneerattuina entiseen ryhtiinsä, nyt ihmisten koteina.
Osa taas rappioituneina, ränsistyneinä, surullisina ja lumoavina.

Noita portaitako nousi alkoholisoitunut ja hermoheikko tohtorin rouva hoitajan saatelemana, työmies joka kuuli paholaisen päänsä sisällä kunnes se ääni vaimennettiin leikkauspöydällä, nuori ylioppilas joka uskoi olevansa venäjän tsaari?

Hulluutta piisasi joka lähtöön.







Alueella kulkiessa nuo ihmiset pystyy jollakin sanojen ulottumattomissa olevalla tavalla aistimaan. Ja sen kohtaloiden, tunteiden ja tapahtumien kirjon joka tuossa paikassa on näyttäytynyt.
Tuskaa, pelkoa, kipua ja hätää. Valtoimenaan virtailevia ajatusten Tonavia ja kirpeitä kyyneleitä. Epäilemättä myös iloa ja naurua. Hillittömyyttä johon ei ole pääsyä ilman hulluutta.

Jokin selittämätön sai ihoni muutamaan otteeseen kananlihalle ja karvani nousemaan pystyyn.Ehkä syystuulen henkäys joka pääsi takinkauluksen sisään, ehkä jokin ihan muu.

Menneinä aikoina moni potilas ei parantunut koskaan. Kaikki eivät nykyäänkään, mutta aika paljon on tehtävissä elämän ja olotilan helpottamiseksi.

Nykyisiä psyykenlääkkeitä ymmärrystä vailla mollaavien kannattaisi pysähtyä hetkeksi historiaan.







Nikkilä oli kuitenkin mielisairaanhoidon edelläkävijä monessa suhteessa. Sairaalassa tarjottiin taide-ja toimntaterapiaa jo alkuaikoina ja suuri osa potilaista teki työtä. Esimerkiksi sairaalan omilla viljelmillä tai sikalassa.
Perhehoidon malli oli alusta asti laajalti käytössä ja monessa Nikkilän kylän perheessä asusti myös sairaalan potilaita. Kyseinen kylä on taatusti ollut noina vuosina omaleimainen ja kiinnostava paikka elää.

Sairaalan sijoituspaikan valinnassakin ajatus on kuulemma ollut maaseudun rauhan ja kauniin ympäristön positiiviset vaikutukset mielenterveyteen.
Viisas ajatus.

Puistomainen miljöö valtavine puineen ja upeine rakennuksineen kertoo myös potilaiden arvostamisesta ja inhimillisyydestä. On haluttu tehdä kaunis ja hyvä paikka sairastuneille.
Istuin jonkin aikaa penkillä katselemassa kellotornissa puuhailevia naakkoja ja kyyhkysiä, ja ympärillä vallitseva rauha oli lähes käsinkosketeltavaa.
Siinä oli hyvä istua.







Mikään paratiisi Nikkiläkään ei toki ole ollut. Menneisyyden hoitometodit jotka nykyään tuntuvat raakalaismaisilta ovat olleet käytössä sielläkin.
Hoidettavia on suljettu ns. hulluinarkkuun, ja leikkaussalissa on sorkittu aivoja lobotomioiden merkeissä.
Osastoilla riehuneet kulkutaudit ovat ottaneet mukaansa potilaita ja hoitajia, sotavuosina nälkäkuolema on ollut monen kohtalo.







Kävelin myös metsän reunassa sijaitsevalle sairaalan omalle hautausmaalle. Hautakiviä oli vain muutama, lisäksi paaluja merkkaamassa hautojen paikkoja. Lintuja lehahteli ohi ja kauempaa metsästä kuului sunnistavien koululaisten ääniä.
Tuntui oudolta ajatella niitä satoja ihmisiä joiden matkan pää tuo rauhaisa rinne on.



Elävien pariin palatessani ihastelin vielä nykyisten asukkaiden kukoistavia viljelyksiä, istutuslaatikoita ja hehkuvia auringonkukkia.
Tunsin kaihomieltä mutta myös iloa siitä että näin ainutlaatuinen alue jatkaa olemassaoloaan ja sen historiaan kirjoitetaan koko ajan uutta lehteä.


Hyvää mielenterveyttä viikonloppuunne, ihmiset!
Vierailkaa vaikkapa Nikkilässä!






tiistai 20. syyskuuta 2016

Soppaa ja soosia (for dummies, tottakai! )

Haloo, täältä pesee nyt muonitusvinkkiä viikon varrelle!

Muijan kokeileva keittiö on viime viikolla testannut erityisesti mukavuudenhaluista kasvisruokailijaa kiehtovan uutuustuotteen, härkiksen ja jakaa nyt tuon ihmerouheen ilosanoman kanssanne.

Kuten jo pölkkypäiden piirakkakoulussa mukana olleet tietävät, keskeinen asia allekirjoittaneen kokkailuissa on helppous. Mahtavaa makua unohtamatta.
Nämä kotiguormetin yksinkertaiset ydinasiat pätevät myös nyt.

Kun mies hinasi marketista kotiin härkispaketin olin epäluuloinen, itselleni tuntemattomasta syystä.
Kenties kateudesta, koska en itse ollut havainnut härkistä isolla marketilla vieraillessani.

Kyseessä on siis käyttövalmis härkäpapurouhe/mössö/pökäleet, as you wish. Käyttövalmis siten ettei varsinaista kypsentämistä tarvita, ja Härkis kehotetaan lisäämään ruokaan kokkailun loppuvaiheessa.



Ukoiselta olemukseltaan se muistuttaa suuresti kypsää jauhelihaa, ja sitä voikin laittaa kaikkialle mihin voisit kuvitella jauhelihaa laittavasi.

Olen itse ollut kasvissyöjä ( maito- ja munamyönteinen sellainen ) yli kaksikymmentä vuotta joten mielikuvani jauhelihan mausta ovat hatarat. Näkemykseni mukaan härkis ei kyllä häviä sikanaudalle maun suhteen tippaakaan.Makua on vaikea kuvailla, yllättävänkin maukasta minusta.

Hinta  on melko sopuisa, se pyörii muistaakseni n. 3,5 euron korvilla per paketti.
Pelkkää papua härkis ei ole, seassa on ainakin rypsiöljyä, tärkkelystä ja suolaa Linkin takaa löytyy lisäinfoa kiinnostuneille.

Ensimmäinen härkisruokalajini oli  härkiskeitto jota valmistin itselleni samaan aikaan kun tein muulle perheelle arkisen aterian perikuvan, perusjauhelihakeiton.
Lotrailin turhaan kahden eri keittopohjan kanssa. Tajusin liian myöhään melko ilmeisen seikan: kun jauhelihakeiton valmistaa kasvisliemeen ja eriyttää sopat vasta ihan lopuksi pääsee vielä helpommalla. Kappas!

Toisaalta, kahden eri version valmistamiseen ei välttämättä ole mitään syytä, seuraavalla kerralla koko soppasirkus saa syödäkseen papuversion.
 


Näin siis tein:

-1 litra vettä
-2 kasvisliemikuutiota
-n. 5-6 perunaa ( Jos et jaksa ollenkaan edes perunankuorintahässäkkää niin laita perunasuikaleita pakastepussista!)
-1 pussillinen keittojuureksia (Pakaste! Jos olet viriili ja voimissasi ei tuoreiden juuresten pilkkominen ja käyttö ole kiellettyä)
- rasia härkistä
-tuoretta ruohosipulia
-tuoretta persiljaa
-pari laakerinlehteä)
-maustepippureita n. 6-10
-paprikajauhetta tai
mitä vain mausteita mielihalujesi mukaan.

HUOM! Suolaa en  lisäisi, sitä on härkiksessä jo valmiiksi vähintäänkin riittävä määrä.

Kiehauta vesi ja anna liemikuutioiden sulaa sinne.Laita sekaan laakerinlehdet, pippurit,  paprikajauhe ja kuoritut, pilkotut perunat.
Keitä n. 7-8 minuuttia
Lisää pakastetut keittojuurekset ja keitä vielä n. 10 minuuttia.
Lisää sekaan härkis (kannattaa murentaa pienemmäksi muruksi ennen soppaan lisäämistä, on tahmeaa taistelua pieniä sitä kun killuu jo keitossa!)
Kuumenna ja sekoittele hetki, ripottele päälle ruohosipulia ja persilljaa.

Pian yllätyt iloisesti ja halajat jo toista lautasellista!
Ja sen saat, tällä annoksella söin soppaa useana päivänä.



Soppasukseen innoittamana päätin jatkaa uhkarohkeita kokkailukokeitani härkiksen parissa viikonloppuna, perinteistä peruspöperölinjaa jatkaen.
Härkis valjastettiin pastan toveriksi ja syntyi hyvinkin mielyttävä bolognese-tyyppinen kastike neljälle hengelle.





Härkisnese valmistui näin:

- 1 rasia härkistä
- 1-2 sipulia
- pari valkosipulinkynttä
- 1 purkki tai pakkaus tomattimurskaa, esim yrttimaustettua
- n. 1,5 dl ruokakermaa (käytin 7% versiota)
- kourallinen oliiveja
- puolikas-kokonainen paprika (koosta riippuen)
-loraus öljyä sipulin kuullottamiseen
- tuoretta basilikaa
-mausteita mielen mukaan
- päälle parmesanlastuja ja tuoreita herneenversoja ja ruohosipulia

Kuori ja pilko sipulit ja kuullota pannulla öljyssä. Lisää sekaan pilkotut paprikat ja pyörätä niitäkin hetki pannulla.
Sekoita joukkoon tomaattimurska, puristettu valkosipuli ja oliivit.
Lisää härkis ( pienensin ja maustoin härkiksen paparikajauheella ennen pannulle laittamista)
Lisäile ruokakerma, sopivaksi katsomasi määrä. ( laitoin n.1,5 dl)
Kuumenna ja ripottele päälle basilikan lehtiä.









Ei mennyt kauan tämän valmistamiseen!

Herneenversot ja Parmesanin voit lisätä lautasella. Paitsi makua ne antavat myös esteettistä kredibiliteettiä ehtoisan kotikyökkisi tuotokselle.

Söimme härkisnesen kanssa tuorepastaa. Koko perhe piti ateriasta, ja sen verran jäi ylikin että söin vielä maanantaina satsin keitettyjen pottujen kera.

Hyökkää siis pelotta härkiksen kimppuun, ota kapusta käteesi ja pane pannu kuumaksi.
Kerro täälläkin jos päädyt kokeiluissasi kelpoisaan lopputulokseen!
Ja jos et, niin silloin varsinkin voisit kertoa.

Virmaa viikkoa,ihmiset!