tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kaikki muumit laaksossa

Palasin Muumilaaksoon. Naantaliin, kauniille Kailon saarelle.Sinne missä aurinko paistaa aina ja satujen ihana maailma avautuu yhdessä kukkaron nyörien kanssa.




Kerta oli minulle kolmas, aiemmista vierailuista toinen oli kesällä  (muistaakseni 4 vuotta sitten) ja toinen toissatalvena hiihtolomien aikaan jolloin Muumimaailma avaa ovensa talviteemalla (tuosta käynnistä jäi tympeä rahastuksen maku).

Pidän kuitenkin paikasta huomattavasti enemmän kuin joistakin lapsikansalaisten huvituksiksi kyhätyistä riemuloista joissa on liian paljon kaikkea.
Muumilaaksossa ei ole.

Upea, merellinen luonto on saatu hienosti osaksi kokonaisuutta, ja muumimaista henkeä on aistittavissa. Jo kävelymatka saarelle on elämys.

 Nämä seikat miellyttävät varmasti itseni lisäksi monia muitakin aikuisvierailijoita.









Kaikki huvipuisto-tyyppiset vempaimet puuttuvat kokonaan ja elämykset perustuvat tekemiseen ja näkemiseen.

Satupolku, Muumipapan Merenhuiske-laiva ja tietysti itse muumitalo on tehty huolellisesti ja ajatuksella.
Kuten kaikki muutkin kohteet .
Alueen siisteydestä antaisin kiitosta myös.









Erikoismaininta on annettava luonnonhelmassa, mäntyjen katveessa sijaitsevalle lepoalueelle. Riippumattoja, pieniä pesiä ja säkkituoleja joihin voi köllähtää ja rauhoittaa lapsen päivälevolle (yeah.right.good luck.)
Testailin riippumaton ja hyvin olisin voinut siihen nukahtaa.
Loistoidea.





Muumihahmot ovat  hyvin keskeinen osa puiston (onko se puisto? elämyspuisto? teemapuisto? muumipuisto? ) vetovoimaa.
Ainakin osa on niistä vaeltaa vierailijoiden keskuudessa koko ajan, halattavana, tuupittavana ja lääpittävänä (toisin kuin eräs leuhka hylje laivalla).

Seurasin pariin otteeseen paheksuva tantta- ilme naamallani, kielenkantani hädin tuskin hilliten, miten muutama kullanmuru piti hauskaa läimäyttellen ja tönien hahmoja.

Haisuli olisi ottanut köniinsä kunnolla ellei  Poliisimestari olisi puuttunut asiaan. Reippaiden lapsukaisten vanhemmat eivät nimittäin puuttuneet.

Tuumailutuokio Muumilaakson putkassa olisi tehnyt terää kyseiselle Iskälle ja Äipälle.


Mykkänä pysyvät Muumit, Nipsu, Hemuli ja Haisuli selviävät maanisen innokkaista vieraistaan  hikisempinä mutta kenties kuitenkin hiukan helpommalla kuin esim. Pikku Myy, Nuuskamuikkunen ja Noita. Jälkimmäiset keskustelevat faniensa kanssa ja esiintyvät omilla kasvoillaan.
Alueella järjestetään päivän mittaan myös useita erilaisia näytöksiä, molemmilla kotimaisilla.


Hahmojen esittäjät olivat minusta todella hyviä ja myös esitykset toimivat.
Niitä katsoessa ei tarvinnut kärsiä sijaishäpeän tuskaa tai puutua pölkyksi tylsyydestä.

Kuopuksesta kaikkein kiehtovinta olivat nimenomaan hahmot. Laulutuokio Nuuskamuikkusen kanssa teltan edustalla ja haisulin takaa-ajo olivat kohokohtia.

Pienimuotoisen yllätyksen toi se kuinka hyvin 7-vuotias poika viihtyi. Oikeastaan aivan yhtä hyvin kuin 3-vuotiaanakin, jolloin koettiin suurta draamaa Haisulin ryöstäessä pojan lippiksen.

Se huuto joka lapsesta lähti hattukepposen ansiosta oli niin selkäpiitä karmiva ettei Haisuli ollut todennäköisesti vastaavaa kuulllut.
Karvainen lemuilija palautti lippiksen  salaman nopeudella.
 Tunsin suurta myötätuntoa todennäköisesti nuorta, säikähtänyttä, haisulin sisällä hikoillutta kesätyöntekijää kohtaan.

Poikaa muisto on naurattanut kovasti. Tällä retkellä oli sovinnon teon aika ja tyypit vetäisivät ylävitosen.
Jonkun muun hattu sen sijaan otti kyytiä Haisulin käpälissä.









Suurin miinus Muumimaailmassa on hinta.
 Sisäänpääsy maksaa kaksikymmentäkahdeksan euroa/ henkilö. Iästä riippumatta. Ei mitenkään edullista siis. Ei edes kohtuullista.
 Minusta kohtuullista olisi rahastaa lasten kanssa paikalle saapuvilta aikuisia hiukan vaatimattomammin.

Ilman lapsia saapuvat ovat sitten asia erikseen.Heitäkin kävijöissä nimittäin on, erityisesti muumeja rakastavat japanilaiset saapuvat myös aikuisporukoissa.


Hintavuudesta riistoksi touhu muuttui  siinä kohtaa kun pyysimme kahvilan (jonka asiakkaina olimme) hanasta täydennystä lasten vesipulloon.

Tämä ei käynyt vaan jouduimme ostamaan 2,5 euroa maksava pullollisen vettä.

Kahvilan myyjä ehdotti myös juomapullon täyttämistä wc:n hanasta. Tervetuloa noro ja muut vekkulit kesävieraat.

Edellä kuvattu asenne ei  mielestäni ole kovin muumihenkinen.
What would moomins do, kannattaisi miettiä.




Vietimme yhden yön Naantalissa. Matka on turhan pitkä edestakaisin ajettavaksi päiväseltään (ainakin vanhempien turnauskestävyyden kannalta) ja viehättävälle Naantalillekin kannattaa  uhrata hiukan aikaa.

Majoituimme Naantalin matkailun kautta varattuun Lintulan Pikkukotien puutaloyksiöön Vanhan Naanatalin sydämessä.Pakettiin kuului kahden päivän lippu Muumimaailmaan yhden päivän lipun hinnalla.

Paikka oli todella viihtyisä ja mukava isoine ulkoterasseineen.Sängyistä ei ikävä kyllä voi sanoa samaa. Entuudestaankin ärhäköitynyt selkäni huusi aamulla apua.

Naapurin musta Ismo-kissa kävi useampaan otteeseen ilahduttamassa läsnäolollaan, pyrki yöpymäänkin yksiöömme.



Aamianen nautittiin vierasvenesatamassa yli satavuotiaassa  Merisalissa. Menneen ajan merihenkeä uhkuva ravintola on juuri sellainen paikka johon ihmisen pitää hakeutua kun hän on Naantalissa.
Nykyhetki tarjosi valkoisia housuja, v-aukkoneuleita, ruskettuneita kasvoja ja aurinkoraitablondeja.

Ah, mitä elämää he elävätkään ajatteli nainen ja muisti ettei ollut harjannut hiuksiaan sinä aamuna.

Aamiainenkin oli aika hyvä.
Jätticroissantti homejuustolla merimaisemasta nauttien kelpasi minulle, takkutukkaiselle maalaismuijalle.






Aamiaisen jälkeen ohjasin lempeästi perheeni vielä pariksi tunniksi muumien luo, ja itseni kohti kapeita kujia, kauniita taloja, kahviloita ja kauppoja.







Vanhassa kaupungissa on jonkin verran pieniä putiikkeja, mutta itseäni kiinnosti eniten torin lähellä sijaitseva Living Deauville.

Liike oli yllättävän iso, ja tarjosi kaikenaista kivaa kotiin. Tilpehöristin mukaan tarttui mm. kortteja ja farkkukankainen keittiöpyyhe.
Suositten visiteeraamaan!




Paluumatkalla pilvet olivat upeita, tunneleita yhdeksän ja takapenkki piti kakkarunomaratonia, välillä kaksinkerroin omille neronleimauksilleen käkättäen.

Meillä on sitten lyyriset, uskomattoman lahjakkaat lapset, totesin miehelleni joka nyökytteli myöntymisen merkiksi.

Kyllä perhelomailu on kuulkaa lomailun kuninkuuslaji.

Nauttikaa kesän riemuista ja pitäkää muuminne laaksossa, ihmiset !






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti