Lisää mittumaaria

Tänä juhannuksena

seurasin Sipoonkorven villien, nuorten lehmäneitojen railakasta elämää , valloittavia nautoja.
Joukossa taisi olla yksi sonnikin. Ne laukkasivat hurjapäisesti edestakaisin, kahlasivat purossa (viilennys-ja ötökänhäätösyistä,luulisin), ylittivät siltaa ja kävivät välillä esittäytymässä meille.

Tuntui niin hyvältä nähdä elikot nauttimassa luomuolosuhteista että mahanpohjaa kutitti.
 Itse seistä pönötin aidan takana.Turvassa. Eivät päässeet ajamaan takaa.

Nämä ovat tosi hienoja lehmiä, sanoi 7-vuotias.

Seurasin myös hyvän ja pahan taistelua aviomieheni ja Luciferin välillä. Musta paholainen ei aikonut alistua kasattavaksi.
Iloinen juhannustunnelma oli jo hetken uhattuna mutta mies suoriutui kuin suoriutuikin voittajana ja perinteinen grillaus pääsi alkamaan.

Kun Lucifer oli saatu kuumaksi söin liikaa. Varsinkin halloumia.Suolassa ei halloumitehtailija säästele.

Seuraavana aamuna silmäluomet muistuttivat läpikuultavia nakkeja (en ottanut kuvaa).

Valmistin mansikkakakun. Valmispohjista.Halvimmista. Suomalaisista mansikoista.Rahkasta, kermavaahdosta, banaanista. (Jestas. Tuon edeltävän litanian voi laulaa "kotiviinin" sävelellä.Tein sulle mansikkakakun valmispohjista vain.Rahkasta, banaanista rakkaus rinnassain.nice.)
 Rahka ja kermavaahto maustetaan sokerilla. Ja rasvatonta maitoa kostukkeeksi. Ta Daa!

Järjettömän hyvää ja helppoa. Koko perhe oli samaa mieltä.

Kahlasin, hengailin laiturilla, en uinut. Toinen uimapukuni on liian pieni ja toinen liian ruma.
 Lapset ja mies uivat.
Poika eteni jo jonkinmoisen matkan pinnalla pysyen. Ylpeä poika, ylpeä äiti!

Tytär juoksi veteen noin kolmekymmentäkuusi kertaa.

Kävin kokolla. Maalaiskylän juhannusroihu oli todella komea.
Kokon oheistuotteena pääsin seuraamaan hiukan livemusiikkiakin. ei ollut Popedaa, ei Juice-vainaata rajan takaa.

Oli duo nimeltä Rivermouth Ravens. Olen kuullut paljon huonompiakin cover-virityksiä.
Tytär oli melko lumoutunut.

Minä en voinut pahoin.

Metsäilin yksin hiukan. Kiipesin kallion (joka myös Kyypelinvuorena tunnetaan) laelle ja katsoin kun aurinko laskeutui kelomännyn taakse.
Tunnelma oli oudon pysähtynyt. Kaunista mutta hiukan karmivaa. Liekö juhannus vai paikkaan liittyvät hurjat ja huurupäiset tarinat jotka saivat pientä kylmänvärettä kihoamaan.

Vaikuttava paikka, mutta en jäänyt odottamaan suviyön hämärää vaan jatkoin iltaa siipan seurassa.
Ensin löylyissä ja sitten terassin hämärässä, kynttilät ja Cokis jäillä, tack.

Yölinnut vihelsivät, kiljahtelivat ja lurittivat. Jasmiini tuoksui pökerryttävän hyvältä. Ei karminut enää.

Strömsö-momentti parasta A-luokkaa.

Tämmöinen juhannus tällä kertaa.
Eikä tämän postauksen jälkeen vuoteen pihaustakaan juhannuksesta, lupaan!