sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Perjantaista sunnuntaihin

Kulunut viikko oli raskas, salonkikelpoisesti kuvattuna. Rouheammin kuvattuna sanoisin että se oli hanurista.

Sairastin itse koko viikon ärhäkkää, kuumeilevaa flunssaa, ja pian myös lapset sairastivat sitä. Säästän teidät tarkemmilta kuvauksilta viikon kulusta. Todettakoon vain että viikon loppupuolella äiti oli vähän väsynyt ja peilikuvakin kuului ei heikkohermoisille-osastoon.

Päätimme viettää mahdollisimman aikatauluvapaan ja rennon viikonlopun, ja täytyy sanoa että olen nauttinut siitä suuresti.



Perjantaina pakenin puutarhaan viettämään privaattiaikaa heti kun mies saapui kotiin töistä. Kuljeskelin katsomassa kuinka raparperin kukat olivat auennet oudoista nupuistaan, syreeni juuri aikeissa puhjeta täyteen kukoistukseen ja istuttamani lupiinit ovat saaneet jonkinlaisia supervoimia ja kasvavat valon nopeudella.



Kiehtovin paikka pihalla on kuitenkin juuri nyt tinttikatsomo. Talitiaiset ovat majoittuneet keväällä kiinnittämäämme linnunpönttöön ja nälkä pöntön sisäpuolella on loputon. Tiaiset lennättävät ahneillle lapsilleen muonitusta aamusta iltaan ja tuota trafiikkia on terapeuttista katsella.

Kahvikuppi käteen (tässä tapauksessa tarvittiin oman olemuksen vastapainoksi esteettistä, kiinalaista harakkakuppia) ja kalliolle katselemaan. Siinäpä lepäsi muija ja sen sielu.
 Mindfullnessia parhaimmillaan, sanoisin.

Myös lapset malttoivat viikonlopun aikana istua katselemassa tiaisten perhe-elämää.






Kun mies lähti kuskaamaan esikoista kaverille kylään päätin vielä hypätä autoon ja jatkaa rentoutumista ja mökkihöperyyden häätöä tilpehöröinnin parissa Koiramäen Pajutallilla .

Tämä Tuusulassa sijaitseva pieni helmi pitää sisällään mm. kahvilan, aika ison sisustusmyymälän ja pajuviljelmän.Siellä asustaa myös kaksi minipossua (isoa!) ja pupuja
.
Kuriositeettina tiuhaan tahtiin matalalta yli menevä Helsinki-Vantaan lentoliikenne.
Antaa sopivan twistin pihapiirissä vallitsevaan menneen ajan meininkiin.







Ei ollut yllätys että mukaan tarttui pari tarpeellista tavaraa.

Kuten muutama postikortti koristeeksi ja  liitumaalattu kyltti (allekirjoittanutta riivaa tällä hetkellä outo kylttihimo.Haen jatkuvasti paikkoja jotka voisin kyltittää.En uskalla lähteä sen syvällisempiä tulkintoja himolleni hakemaan).

Kyltti löysi paikkansa kylpyhuoneen ovesta. Siltä varalta etten muistaisi minne menen kun haluan suihkuun.





Paluumatkalla kaikkialla oli niin upeita maisemia että tein pari kuvaamispysähdystä. Metsäpysähdyksen tein myös, varsin mielenkiintoisen historian omaavalla Lemminkäisen Temppelillä. Suosittelen kurkkaamaan linkkiä.
Paikassa jylhine kallioineen on kieltämättä jotain hyvin vaikuttavaa.

Kuusen oksassa roikkui naavaa jonka pitäisi kai kertoa ilman puhtaudesta. Vai olikohan oksaan sittenkin tarttunut pala Ior Bockin partaa?





Lauantai-aamupäiväksi oli tiedossa ohjelmaa, ja aikamoista ohjelmaa se olikin! Lähdimme kaksin miehen kanssa (Siis aivan kaksin.Siis ilman jälkikasvua.Aikuiskokoonpanolla.K-40 ikärajalla) hengailemaan ja syömään.

Tämä on meille hyvin harvinaista koska hoitoapua ei juurikaan lähietäisyydeltä löydy. Näin on ollut aina, ja olemme siihen tottuneetkin. Kuitenkin rohkenen epäillä että pikkulapsiaika olisi muotoutunut hiukan erilaiseksi jos apuvoimat olisivat olleet puhelinsoiton päässä.

Ja kyllä, kadehdin vilpittömästi  niitä joilla tällainen luksusetu on. Arvostakaa!

Nyt lapsukaisia saapui ensimmäistä kertaa kaitsemaan ilmoituksen kautta löydetty, erittäin mukavalta vaikuttava nuori nainen.
Kaikki sujuikin loistavasti ja seuraava kerta on jo buukattu.

Miehen kanssa hämmästelimme toistuvasti miten outoa on ruokailla ravintolassa ilman keskeytyksiä. Ja kiroilla päräyttääkin voi juttua tehostaakseen ilman huonon äidin leimaa.Tähän voisi tottua!

Söimme Porvoossa ravintola Zum Beispielissä.
Raikas miljöö, hyvä sijainti, hyvä ruoka. Tilaamani vegeburgeri oli erilainen kuin mikään aiemmin nauttimani. Positiivisella latauksella.





Iltapäivän vietimme koko perhe ulkona. Olen halunnut saada edellisten asukkaiden jättämän suihkulähteen toimintakuntoon, ja nyt vehje pelaa ainakin jotenkuten.
Veden sulosolinasta voi  nauttia aina muutaman tunnin kerrallaan. Aavistus mannermaista tunnelmaa tuulahtaa puutarhaan.

Saunakin päätettiin lämmittää kuten kesäiseen launtai-iltaan kuuluu. Mieheen iski kesken puunhakkuun perunalastupiru mikä tarkoitti retkeä huoltoasemalle. Tarjouduin tehtävään paitsi perunalastujen myös oman niittykukkapiruni takia. Kimppu sellaisia oli saatava ja kävin matkalla poimimassa ihanan puskan.




Uskomatonta kyllä lupiinitkin olivat jo kukassa.Onko nyt vähän aikaista niille vai kuvittelenko vain?

Kukkakeikka kannatti sikälikin että pääsin seuraamaan upean kurjen kulkua pellolla aika läheltä. Myös sen lentoon nousu oli komeaa katseltavaa.




Ajella kauniissa kesäillassa, halki maalaismaiseman, motörheadia kuunnellen. Paremmin ei ehkä voisi olla.

 Sunnuntaikin on sujunut tähän asti aika auvoisesti. Istun männyn siitepölyn valtaamalla terassilla kirjoittamassa blogiani, mies ja poika ovat kantoapuna kaverin luona ja nuori emäntä nukkumatin mailla.

Illaksi on luvassa vielä ihanaa : hevonen on tänään päässyt kesälaitumelle ja lähden kavioeläintä kavereineen sinne tapaamaan.

Olen aika varma että kopukkakin on melko mairealla mielellä.



 




 





torstai 26. toukokuuta 2016

Mukiinmenevä elämä

Sain flunssasta tukkoisen pääni sisällä inspiraation ryhtyä ruotimaan mukikaappia. Se on aivan liian täynnä jos jonkinlaista kuppia ja osa pitäisi laittaa kiertoon.



Mukeja ei kuitenkaan noin vain lähetetä maailmalle. Niihin liittyy ihmeellisiä tunnelatauksia:rupisia riimejä ja karmeita tarinoita, hunajanmakeita muistoja, mielikuvia ajasta jolloin elämä soljui kuin silkkiä vaan.

Syntymiä ja kuolemia.

Melko kovaa kamaa, nämä mukit.

Sanomattakin lienee selvää ettei ihminen voi luopua ainakaan elämänsä ensimmäisestä mukista.Pientä osumaa ottaneesta jossa katselevat samat elukat kuin silloin lapsena.Punainen kettu ja vihreä kissa.






Tai voisiko kasvottoman kirppishaukan armoille lähettää kuopuksen ensimmäisen oikean mukin? Sen kaksikorvaisen joka ostettiin ruotsinlaivalta.

Ostaessani mukia muistan vaikean ja terveydellisiä haasteita sisältäneen vauvavuoden jälkeen miettineeni että tyttö on oikeasti hengissä, hyvävointinen ja tarvitsee ihan oikean mukin.

 Min älskning.




Muistan myös sen riemun aallon joka tuota ajatusta seurasi, siinä tax freen käytävällä. Saattoi se johtua osittain myös siitä että olin matkalla buffetpöytään.

Entäs Söderskärit? Ne pysyvät täällä!
Se ihana päivä kauan sitten, ennen lapsia. Silloin saattoi päätyä miehen kanssa ex-tempore-retkelle keskelle merta.
Upealle Söderskärin majakkasaarelle huikaistumaan maisemasta ja vapaudentunteesta, ja syömään lohisoppaa.
Suosittelen lämpimästi kesäretkikohteeksi!






Isän kuppi ja Äidin kuppi? Hyvin vähän käytetyt mutta tunnearvon takia palaavat kaappiini. Isovanhempien kupit, heidän kuoltuaan minulle päätyneet.






70-luvun marimekkoa, automukit, kahden pienen pojan omat. Mieheni ja hänen veljensä ovat niistä ryystäneet maitoa, o`boyta, viinimarjamehua ?

Lanko kuoli kun tyttäremme syntyi. Noiden päivien tunnelataus tuntuu nyt muisteltuna unenomaiselta ja epätodelliselta.

Tytär saa toisen mukin, poika toisen.

Juovatkohan niistä raparperiehua tänä kesänä, tarkoituksenani on kunnostautua mehunkeittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässäni.





Greatest mom- muki on käytössä harva se päivä. Ostin itse itselleni Tukholmasta (Lagerhausisista: astioita, kynttilöitä, saippuoita.Nyt niillä on nettitoimitus suomeenkin!) , mahdollisesti häivähdys mustanpuhuvaa savolaishuumoria siivitti ostopäätöstä.

Tätä mukia tarvitsen varsinkin silloin kun epäonnistun Keep calm and drink coffee-mukin ohjeistuksen noudattamisessa ja pirttihirmu pääsee irti.

Syitä Keep calm- mukin tarpeellisuudelle ei ehkä tarvitse enempää perustella. Päivittäin käytössä.






Picasson rauhankyyhky muki taas on kauan sitten saatu lahja omalta äidiltäni. Rauhan  sanansaattajaa on ajoittain tarvittu, nykyään onneksi aika harvoin. Muki saa silti jäädä, varmuuden vuoksi.

Kiinalaiset harakkakupit ovat terassitunnelmia silmälläpitäen tehty kirppislöytö valtavalta, Espoossa sijaitsevalta  kirpputori Akselilta.

Kun nainen haluaa fiilistellä oikein kunnolla nainen ottaa nämä esiin.

Kauniit kupit, kukkivat puut, laulavat linnut.Maailma on hetken täydellinen. Ja saavutetusta täydellisyydestä pidetään kiinni.




Supermiehen sai esikoinen ystävältään 7-vuotislahjaksi.Nuorelle Supermiehelleni on erityisen tärkeää että muki on SUURIN JOKA TALOSTA LÖYTYY.




Edellämainittujen lisäksi kaapin uumenissa lymyili runsas määrä vähemmän tärkeitä mutta jotenkin kivoja mukeja; on Kekkosta, muumia, palloa ja raitaa.



Säästän teidät kuitenkin loputtomalta mukisaagalta ja lopetan historiikkini tähän.

Tai hetki vielä, yksi on pakko vielä esitellä! Lahja ystävältä. Vetää sanattomaksi vai mitä?

Tämän arvoa ei rahassa mitata.




Ja kyllä, joka hiivatin kuppi pönöttää edelleen paikallaan täpötäydessä kaapissa.





maanantai 23. toukokuuta 2016

Kukoistus

Olen kärvistellyt tiukan kesäflunssan kourissa viikonlopusta asti. En ehtinyt koputtaa puuta kun perjantaina kehuskelin ystävälleni kuinka olemme pysyneet terveinä koko talven.
Leuhkimiseni kostautui välittömästi ja lauantaina tauti jo tuli taloon.



Vaikka oma tilani ei ole erityisen hehkeä ei puutarhasta voi sanoa samaa. Hyvät naiset ja herrat, nyt nimittäin kukoistaa. Puolivillaisesta puutarhurista huolimatta.

Omenapuut lehahtivat yhtä lukuunottamatta täyteen kukkaansa tänään. Luumu on kukkinut jo jonkin aikaa. Kainon kauniit mansikan kukat, dramaattiset särkyneet sydämet, lapsuuden lempikukka akilleija ja muutama allekirjoittaneelle tutunnäköinen mutta tunnistamaton kasvi koreilee pihalla.

Kutsuvat tautista emäntää ulos ihastelemaan itseään heikosta hapesta huolimatta.








 
Illansuussa jaksoin buranatankkauksen woimin kuljeskella ulkona katselemassa ja kuvaamassa. Myös perhosia oli liikkeellä aikamoinen liuta ja orava kurkki kuvauspuuhiani männyn oksalta.
Monenlaisia komeita ja karunoloisia sarvijaakkoja ja turilaita näkyi omissa puuhissaan.








Raparperin kukka on oikeastaan aivan uusi tuttavuus minulle. Se lienee vielä nupullaan ja näyttää tuossa tilassaan hyvin kiehtovalta, alkukantaiselta mötikältä. Kauniilta kuitenkin. Oudolla tavalla.

Syreenit ja osa putkista (koiraputket? kissanputket? mitä näitä nyt on? )  olivat vielä vähän unessa, samoin liljat.












Pihan takaosaan on ilmestynyt myös ikisuosikkejani lupiineja, niiden kukkimista odotan innolla! Lupiinien kukkiminen julistaa minusta aina kesän viralisesti alkaneeksi.
Muutaman istutin jo aiemmin näkyvämmällekin paikalle pihaan, toivottavasti leviävät ainakin hiukan.

Omenapuun kukissa on jotain käsittämättömän kaunista. Otin niistä noin kaksikymmentä kuvaa enkä meinannut malttaa lopettaa siihenkään.
Eikä onnistunutkaan kuva kuitenkaan tee oikeutta niille.


Kimalaiset olivat onnellisina omenankukkien kimpussa.Monta pörisijää lejaili kukasta toiseen, kiireisinä maistamaan jokaista.

Mielleyhtymää allekirjoittaneesta ruotsinlaivan buffetravintolassa ei voinut välttää.






Pihalla on nousemassa vielä monta kasvia joita en ainakaan toistaiseksi tunnista. Tällä kukkahattutädillä on jännityksentäyteinen kesä tiedossa!




Ja Jos joku kertoisi tämän tuoksuvan, valkokukkaisen pensaan nimen niin olisin kiitollinen! Joku pensasangervo kenties?
Myös perhosen tunnistusapu otetaan ilolla vastaan!