perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kodin kaunottaret

Jatkan vielä nuorisoa liikuttavan välineistön parissa siirtyen hirviöstä kaunottariin. Kaikki kotioloihin sopivat voimailuvempeleet eivät nimittäin kiusaa tiukkapipoisenkaan esteetikon silmää, päinvastoin!



Kun varmistui, että muutamme pois edellisestä kodistamme yksi huolenaihe oli esikoisen sosiaalinen elämä, lähinnä sen supistuminen ja siitä seuraava tekemisen puute. Asuimme ihanassa naapurustossa, ja leikkiseuraa löytyi omasta pihapiiristä. Katajamäellä (nykyinen kotimme) seura joudutaan noutamaan/palauttamaan autokyydillä aikuisten toimesta. Tilaa taas on käytössä huomattavan paljon runsaammin.

Jo aiemmin silmääni oli hivellyt netissä bongaamani setti voimistelurenkaita. Kauniit, kotimaiset, puiset rinkulat, saatavana myös mustina tai valkoisina, häivähdys nostalgiaa mukana. Vietin omassa lapsuudessani luultavasti satoja tunteja roikkuen pää alaspäin lastenhuoneen ja keittiön välisessä oviaukossa. Huomattavasti rumemmissa ja anatomian kannalta haastavammissa renkaissa jaloistani roikkuen.



Lapset lievästi sanottuna innostuivat ajatuksesta ja renkaat saapuivat Katajamäkeen samana päivänä kuin mekin. Ne löysivät paikkansa yläkerrasta ja ovat osoittautuneet loistohankinnaksi.
Kävi ilmi että Pukin ajatuksenjuoksu oli kulkeutunut kanssani samoille laduille ja aattona kotigymiä täydentämään saapuivat sulavalinjaiset puolapuut. Melko hintavat, mutta pukki ei ole köyhä tai kipeä.
Vempeleissä roikutaan, keinutaan, jumpataan, leikitään,meditoidaan ja tapellaan. Muunmuassa.













Perustelin tietenkin jumppasalirepertuaarin hankintaa myös sillä että välineet sopivat myös aikuisille! Kun saatavilla on välineet niin varmasti käyttäisin niitä lähes päivittäin ja omakin kunto kohenisi.

Otan vastaan arvauksia siitä kuinka monta kertaa olen vetäissyt kotitreenit. Vihjeenä se että käyttö ei ole ollut päivittäistä.

Maalaismuijan blogin ensimmäinen viikko alkaa olla taputeltu ja 1000 vierailua täällä meni tänään rikki, kiitos kyytiin hypänneille !

Oikein muikeaa Wappua kaikille! minä aion vetäistä pari haaleaa soijanakkia, useamman munkin ja nauttia ehdasta savolaisseurasta.





Jälkikäteen sovittu blogiyhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa.









torstai 28. huhtikuuta 2016

Hirviö puutarhassa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
 Minulla oli unelma. Se oli vallannut mieleni lähes joka kevät jo vuosien ajan. Toistuvista pettymyksistäni huolimatta haaveideni laiva sai uutta tuulta purjeisiin ja pökköä pesään uuteen kotiin muuttaessamme. Minä halusin tsehovilaisen puutarhan !


Kyseistä termiä voi varmasti tulkita monella tavalla. Minun tsehovilaisessani vallitsisi aavistuksen rappioromanttinen tunnelma. Vanhat hedelmäpuut, sammaleen peittämät kivet ja menneen maailman tuoksua lehäyttelevät jasmiinipensaat (kaikki edellämainitut elementit löytyvät pihaltamme). Ja vähintään yksi, kauniisti ruostunut takorautapatsas.
Itse siemailisin huvilani katetulla kuistilla kahvia tai mahdollisesti jääkylmää sitrunalimonaadia, esteettisen täydellisyyden ympäröimänä, minkään häiritsemättä silmää. Katseen viipyillessä kesäillan kauneudessa.Valkoisiin pukeutuneena, luonnollisesti.



Nyt kuitenkin kävi niin että myös lapsillani oli unelma, joka liittyi puutarhaan. Siitä oli  puhuttu pitkään. Säästetty rahaakin. Kokeiltu ystävien pihoilla ja haaveiltu omasta. Lapset halusivat trampoliinin. Ison, ruman trampoliinin. Kun vielä ystävillämme oli sellainen myytävänä edullisesti tajusin, ettei väistämätöntä voinut väistää. Hirviö saapui pihallemme samalla kun Tsehov otti niin sanotusti ritolat. Ei totisesti ole mitään, mitä ei äiti lastensa eteen tekisi .



 


  Olen jo päässyt yli pahimmasta puutarhapettymyksestäni. Rumilus on aina valmis viihdyttämään lapsia ja heidän iloaan on nautinto seurata. Vaatteenikaan eivät todellisuudessa pysy valkoisina kolmea minuuttia pidempään.

     Aion silti pitää kiinni haaveeni rippeistä ja rakentaa semi-tsehovilaisen terassitunnelman.
     Lupaan jakaa sen täällä blogissani tuonnempana.

     Juon kuistilla Pepsi Maxia, tahraisissa vaatteissa.
     Annan katseeni viipyllä pihahirviön sylissä ilakoivassa jälkikasvussani.
     Jasmiini tuoksuu.
     Pihatonttu katkenneine lakinhiippoineen on sopivan dekadentti.

     Riittää minulle.






 





















keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

ULOS !

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tähän taloon ja tälle seudulle muuttamisessa olennaista oli myös ympäristö. Kun kävimme täällä ensi kerran oli kesä kukkeimmillaan, paras aika ihastua suuren pihan ympäröimään wanhukseen. Suomalaisen vuodenkierron realiteetit lymyilivät puutarhan suurten kivien koloissa ja omenapuiden varjossa.Vyöryäkseen esiin raa´alla voimalla marraskuun muuttajien saapuessa.

Puutarha, metsät ja ympäristön yksityiskohdat alkavat avautua meille vasta nyt. Talvella ulkona oli pimeys ja tie. Jota pitkin pääsi kylälle markettiin, esikoisen eskarille tai joskus jopa isolle kirkolle asti! On myönnettävä että sysitalvella retki Aleksanterinkadulle voimaannutti naista huomattavasti tehokkaammin kuin luontosamoilu.

Minä rakastan metsää. Eikä rakkaus tässä yhteydessä oli liian painavasti kuvailtu, päinvastoin. Joka kerta pöpelikköön päästessäni lumoudun hiukan. Vaikeudet kutistuvat, askel on kevyt ja allekirjoittaneen ajoittain ylilämpenevä temperamentti tuntuu tasaantuvan. Tontin rajalta alkava pikkumetsä (jonka 2-vuotias on Peurankakkametsäksi nimennyt, eikä syyttä ), viiden minuutin kävelymatkan päässä oleva  "Järvimetsä" ( metsän reunassa on pienenpieni järvi) sekä pienen ajomatkan päässä sijaitseva, suuri luonnonpuistoalue ovat enemmän kuin sopii toivoa.













Luonto ympärillä on kulkeutunut myös sisustukseen. Se näkyy tapetissa ja seinillä.Oksat, havut, kivet ja sammalet ovat tuottaneet suurta iloa myös sisällä talossa. Alkuvaiheen sisustuskiihkossani kävin silmät kiiluen riipimässä pihan puita, mättäitä ja varpuja omiin tarkoitusperiini. Osa luovista ideoistani osoittautui...hmmm, vähemmän toimiviksi esteettisestä näkökulmista ja viskoin oksaparkoja vaivihkaa takaisin luontoon. Onneksi emännän aiheuttamat tuhot eivät kevään tultua näytä mitenkään mittavilta.






Loppukaneetiksi tähän todettakoon jotta menkää metsään ihmiset ! Hevon kuuseen, maan korpeen, piharyteikköön tai salolle jossa sirkat pian soittavat ! Ette tule katumaan.





















tiistai 26. huhtikuuta 2016

Talo

Olemme ensi viikolla asuneet puoli vuotta tässä talossa. Kun tapasimme wanhuksen ensi kerran emme oikeastaan olleet talonostoaikeissa. Tai ehkä olimmekin, mutta salaa itseltämme.
 Rakas kotimme pääkaupungissa oli alkanut osoittaa kutistumisen merkkejä kuopuksen täytettyä 2 vuotta. Selvää oli että lisätila johon sisältyisi myös oma piha edellyttäisi muuttoa kauemmaksi, Helsingin rajojen ulkopuolelle. Vaikka kliseinen " maalle unelmien taloon"- haave oli kummitellut mieleni sopukoissa ajoittain jo vuosikausia tuntui ajatus silti lähes utopistiselta.
Olimme seikkailleet Oikotiellä jonkin aikaa, käyneet jopa katsomassa muutamaa taloa, "ihan huviksemme, voihan sitä katsoassa käydä" - mentaliteetilla muka, kun keltainen kaunotar vuodelta 1923  kiinnitti huomion.

Ensitapaamisella miellyin, ihastuinkin. Talo oli kaunis. Se oli hyvässä kunnossa. Piha suuri ja sopivassa määrin luonnontilainen.Talo vaikutti toimivalta ja käytännölliseltä ikäisekseen. Mutta ennen kaikkia sillä oli persoonallisuus ja historia.Talossa kukiessani aistin selkeästi hyvän ilmapiirin, meillä synkkasi.Omistajat osasivat kertoa talon tarinaa alusta asti.

Asiaa kypsytellessämme talo vaikutti täydelliseltä mutta oli samalla liian kaikkea : liian kallis, liian iso, liian kaukana kaupoista, liian sopiva. Jospa kadumme heti päätöstämme ? Isoa taloa ei näinä aikoina noin vain myydä. Joudumme taloudelliseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ahdinkotilaan ? Elämä murenee palasiksi ja mietimme miksi , oi miksi, emme tyytyneet siihen mitä meillä oli ? Ikuisesti maaseudulle vangittuina ihmisraunioina vaellamme uudessa talossamme, itkien ja katuen ?
Muutosvastarintamonsteri pyrki siis todenteolla torppaamaan torppahaaveen, koki kuitenkin  rökäletappion, ja kas, huomasimme hierovamme talokauppoja.

Oman asuntomme myyntiin, kaupantekoon, kuntotarkastuksiin ym. stressitasoa punaiselle nostaviin vaiheisiin en mene tässä tarkemmin.Todettakoon vain että helvetillinen show. Uuteen kotiin teetettiin remonttia vähän,lähinnä oman maun mukaiseksi muokkaavaa pintojen uusimista.




Muutto maaseudulle marraskuussa on haaste mielenterveydelle. Purkaessani loputtomia laatikoita, ulkona totaalinen pimeys ja vihmova vesisade, tarmokas 2-vuotias aktiivisena avustajanani kuulin toistuvasti maitojunan kutsuvan vislauksen. Kun kevät tulee niin helpottaa, sanoivat kaikki. Ja olivat oikeassa.
Alun ihastumisen jälkeen olen rakastunut taloon vähitellen. Olen aina pitänyt sisustamisesta mutta täällä asuminen on saanut suoranaisen wimman valloilleen. Illat ovat vaihtueet öiksi huhkiessani riivattuna kukka-asetelmien ja mattojen sommitelun parissa. Ympäristö on minulle luksusta: metsää salaperäisine polkuineen, lintujen konsertit, peurajengi joka on miinoittanut pihakalliomme kakalla.
Paratiisiin toki mahtuu muutama käärme. Luikertelijoihin saatan palata blogissani myöhemmin.
Olemme siis yhä jotakuinkin järjissämme, elämä on siedettävän hyvin kasassa, rahaa riittää ruokaan.
Eikä kaduta yhtään.













maanantai 25. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen luku

Ja nyt lähtee, ensimmäinen blogikirjoitukseni, pitäkää kiinni hatuistanne! Mielessä pitkään muhinut ajatus muuttui lihaksi harvinaisen maanataimaisena maanantaina, itsenikin yllätin.
Aikeeni ovat kunnialliset: aion jakaa täällä palasia arjestani. Kirjoittaa asioista jotka kulloinkin innostavat. Tai inhottavat, en lupaa teille verbaalista ruusutarhaa. En oikeastaan lupaa mitään koska sisällöt blogissa ovat vielä itsellenikin mysteeri. Stig ombord ja katsokaamme yhdessä mitä tuleman pitää.
Näin ensimmäisen postaukseni kunniaksi päätin laatia pari tärkeää listaa, sielunmaisemaani valottaakseni

Pidän

- perheestän
- syömisestä
-  hevosestani
- kodistani
-sisustuskikkailuista
- metallimusiikista
- itseironiasta
- savolaisista
- metsästä

En pidä

- mopoautoista
- Vesa-Matti Loirista laulamassa
- henkilöistä vailla huumorintajua






Siinä tärkeimmät.
Oikeastaan asiat taitavat olla hyvin, ensimmäinen lista on pidempi !
Mukavaa maanantaita, ihmiset .